Luku 4 Vuorovaikutus ja päätöksenteko

Miten yksilöiden vuorovaikutuksessa oman edun tavoittelu, toisista välittäminen ja oikeanlaiset instituutiot voivat yhdessä johtaa yhteiskunnalle suotuisaan tulemaan

• Peliteoria tutkii, miten yksilöt toimivat vuorovaikutustilanteissa omien motiiviensa ja toisten käyttäytymistä koskevien uskomustensa varassa, kun toimintavaihtoehtoja on rajoitetusti.
• Tieteelliset kokeet ja muu näyttö osoittavat, että tärkeitä päätöksentekoa ohjaavia motiiveja ovat oman edun tavoittelu, toisista välittäminen ja reiluuden arvostus.
• Useimmissa vuorovaikutustilanteissa on eturistiriitoja mutta myös mahdollisuuksia kaikkia osapuolia hyödyttävään tulokseen.
• Oman edun tavoittelu voi joskus tuottaa kaikille osapuolille hyviä tuloksia ja joskus sellaisia, jotka eivät ole kenenkään mieleen.
• Oman edun tavoittelu voidaan valjastaa yleisen edun palvelukseen eri keinoin: markkinoilla, valtiovallan määräämillä toimintavapauden rajoituksilla ja rankaisemalla huonoon tulemaan johtavasta toiminnasta.
• Päätöksentekijä huomioi toimiensa vaikutukset muihin eli sisäistää ne helpommin, jos hän välittää toisista tai arvostaa reiluutta. Siksi nämä motiivit voivat edesauttaa yhteiskunnalle suotuisia tulemia.

Tieteellinen tutkimus osoittaa epäilyksettömästi, että ilmastonmuutos aiheuttaa erittäin vakavia riskejä koko maapallolla ja vaatii ripeitä, maailmanlaajuisia toimia.¹

Synkkä varoitus on vuonna 2006 julkaistun Sternin raportin tiivistelmästä. Ison-Britannian valtiovarainministeri tilasi Maailmanpankin entisen pääekonomistin, sir Nicholas Sternin (myöhemmin lordi Stern) johtamalta ekonomistityöryhmältä arvion ilmastonmuutosta koskevasta tutkimusnäytöstä ja ilmastonmuutoksen taloudellisista seurauksista. Sternin raportti suositteli nopeaa puuttumista ilmastopäästöihin, koska siitä saatava hyöty olisi suurempi kuin toimettomuudesta seuraavat kustannukset.

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC otti saman kannan viidennessä arviointiraportissaan, jonka osat julkaistiin vuosina 2013–2014. IPCC arvioi, että nopeat toimet vähentäisivät kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi. Vähennys vaatisi esimerkiksi energiaintensiivisten hyödykkeiden kulutuksen vähentämistä, energian tuotantoteknologioiden muutosta, maatalouden ja muuttuvan maankäytön vaikutusten hillitsemistä ja nykyisten teknologioiden tehostamista.²

Mitään ei kuitenkaan tapahdu, jos ihmiskunta jatkaa entistä rataa: jos yksilöt saavat toteuttaa mielihalujaan, valtiot tehdä politiikkaa ja yritykset tavoitella voittoja ajattelematta toimintansa vaikutusta tuleviin sukupolviin. Sternin raportissa tämä vaihtoehto oli nimeltään business as usual ‑skenaario.

Valtiot ovat eri mieltä siitä, millaisella politiikalla ilmastonmuutokseen pitäisi puuttua. Monet kehittyneet maat vaativat kasvihuonekaasuille tiukkoja maailmanlaajuisia päästörajoja. Toiset maat vastustavat, koska ne ovat ainakin tähän saakka pystyneet kuromaan kehittyneiden maiden taloudellista etumatkaa umpeen juuri hiilikäyttöisten teknologioiden varassa.

yhteistyöpulma

Tilanne, jossa osapuolten olisi yhteistyötä tekemällä mahdollista päästä parempaan tulemaan kuin silloin, jos kukin toimii itsenäisesti omien tavoitteidensa mukaan. Englanniksi social dilemma.

Ilmastonmuutos ei ole millään muotoa ainutkertainen ongelma. Se on oivallinen esimerkki yhteistyöpulmasta, joita syntyy, kun yksilöt eivät huomioi riittävästi päätöstensä myönteisiä tai haitallisia vaikutuksia muihin.

Yhteistyöpulmat ovat ihmiselämässä hyvin yleisiä. Esimerkiksi liikenneruuhkia syntyy, kun tiellä liikkujat valitsevat kulkuneuvonsa ajattelematta, miten se vaikuttaa ruuhkautumiseen. Niinpä moni taittaa työmatkansa yksin omassa autossaan sen sijaan, että valitsisi kimppakyydin. Tai ajatellaanpa antibiootteja. Jos antibiootteja määrätään herkästi lieviinkin sairauksiin, potilaat ehkä toipuvat nopeasti, mutta samalla syntyy antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereja, joista jotkut muut kärsivät paljon pahemmin.

Yhteismaan ongelma

Science-lehdessä ilmestyi vuonna 1968 biologi Garrett Hardinin artikkeli, joka käsitteli yhteistyöpulmia. Artikkelin otsikkona oli ”Yhteislaidunten tragedia” (tragedy of the commons). Hardin pohti resursseja, joilla ei ole omistajaa. Hän käytti esimerkkinä laitumia, mutta hänen ajatuksensa sopivat myös muunlaisiin yhteismaihin tai yhteisomaisuuteen, kuten ilmakehään ja kalakantoihin. Hardin väitti, että ellei yhteismaiden käyttöä rajoiteta tavalla tai toisella, ne ehtyvät liikakulutuksesta. Kalastajille joukkona olisi parempi, jos tonnikalaa pyydettäisiin vähemmän, ja kuluttajille joukkona olisi parempi, jos he eivät söisi liikaa tonnikalaa. Myös ihmiskunta joukkona voisi paremmin, jos se vähentäisi saasteita. Mutta jos sinä yksilönä päätät karsia kulutustasi, pienentää hiilijalanjälkeäsi tai tyytyä pienempään kalansaaliiseen, se ei vaikuta oikeastaan mitään koko väestön tasolla.³

vapaamatkustaja

Osapuoli, joka hyötyy muiden panoksesta yhteisen päämäärän eteen muttei panosta itse mitään. Englanniksi free rider.

Sosiaalinen elämä vilisee yhteismaiden ongelmia ja muita yhteistyöpulmia. Jos asut kimppakämpässä tai sinulla on perhe, olet saanut tuta, miten vaikeaa on pitää yhteinen keittiö tai kylpyhuone siistinä. Kun yksi asukas siivoaa, kaikki hyötyvät. Siivoamisesta koituu kuitenkin siivoajalle vaivaa eli kustannuksia. Niitä, jotka eivät siivoa, sanotaan vapaamatkustajiksi. Jos olet opinnoissasi tehnyt ryhmätöitä, tiedät, että ryhmän jäsenet joutuvat jokainen itse perehtymään tehtävään, etsimään aineistoa ja kirjoittamaan vastauksia. Ryhmätyön edut – lisäopintopisteet, arvosanan parannus tai opiskelutoverien osoittama arvostus – kuuluvat sitä vastoin koko ryhmälle.⁴

Yhteistyöpulmien ratkaiseminen

Yhteistyöpulmat ovat ikivanha ilmiö. Esimerkkejä tunnetaan jo esihistorialliselta ajalta.

altruismi

Altruistinen toimija on valmis kantamaan tietyn kustannuksen, jotta joku toinen saisi hyötyä. Englanniksi altruism.

Kreikkalainen Aisopos kirjoitti yhteistyöpulmasta eläinsadussa eli faabelissa, joka kertoo kissasta ja hiiristä. Hiiret haluaisivat sitoa kissan kaulaan kellon, ettei kissa voisi enää pyydystää ja syödä hiiriä. Jonkun hiiristä olisi kuitenkin otettava työ tehdäkseen, vaikka sille itselleen voi käydä hullusti.⁵ Sodissa ja luonnonmullistuksissa lukemattomat ihmiset ovat vaarantaneet henkensä toisten puolesta, vaikkeivät olisi heille sukua tai edes tuntisi heitä. Tällainen toiminta on altruistista eli epäitsekästä.

Altruismin ja uhrautumisen lisäksi yhteistyöpulmat ja vapaamatkustajaongelma voidaan ratkaista monilla muillakin tavoilla, jotka ovat yhteiskuntaelämässä yleisempiä. Joskus ratkaisuna voi olla politiikka. Valtiot ovat pystyneet hillitsemään Pohjois-Atlantin turskakantojen ylikalastusta kalastuskiintiöiden avulla. Isossa-Britanniassa kaatopaikkavero on pienentänyt huomattavasti kierrättämättömän, kaatopaikalle päätyvän jätteen määrää.

Myös paikallisyhteisöt ohjailevat jäsentensä käyttäytymistä perustamalla instituutioita. Kastelujärjestelmiä käyttävissä viljelijäyhteisöissä jonkun on huollettava kastelukanavia, jotta kaikki voivat hyötyä niistä. Lisäksi jokaisen on käytettävä vettä säästeliäästi niin, että sitä riittää muidenkin viljelmille, vaikka vedensäästö merkitsisi omasta sadosta tinkimistä. Valencian itsehallintoalueella Espanjassa viljelijäyhteisöjen yhteisten tehtävien hoitoa ja vedenkulutusta ohjaavat vuosisatoja vanhat säännöt. Sääntöjä koskevien riitojen ratkaisemiseksi valencialaiset perustivat jo keskiajalla välitystuomioistuimen nimeltä Tribunal de las Aguas (agua tarkoittaa espanjaksi vettä). Mikään viranomainen ei valvo tuomioistuimen päätösten toteutumista, vaan tuomioistuimen valta perustuu ainoastaan sen yhteisössä nauttimaan arvostukseen. Silti sen päätöksiä noudattavat käytännössä kaikki.

Ihmiskunta on pystynyt ratkaisemaan tehokkaasti jopa nykyajan globaaleja ympäristöongelmia. Tällainen saavutus on Montrealin pöytäkirja, jossa maailman maat sopivat ponnekaasujen eli CFC-yhdisteiden vaiheittaisesta vähentämisestä ja kieltämisestä. Ponnekaasut tuhoavat ilmakehän otsonikerrosta, joka suojaa maapalloa haitalliselta ultraviolettisäteilyltä.

vuorovaikutteinen päätöstilanne

Tilanne, jossa jokaisen toimet vaikuttavat sekä hänen itsensä että muiden tulemaan. Englanniksi social interaction.

peliteoria

Matematiikan ala, joka tutkii strategisia päätöstilanteita. Strategisessa päätöstilanteessa päätöksentekijät tietävät, että heidän tuloksensa riippuu kaikkien toimista. Englanniksi game theory. Katso myös: peli.

Tässä luvussa vuorovaikutteisia päätöstilanteita – joissa osapuolten toimet vaikuttavat muihinkin kuin heihin itseensä – mallinnetaan peliteorian avulla. Luvussa tarkastellaan yhteistyöpulmiin johtavia tilanteita ja pohditaan, miten jotkin pulmat voidaan ratkaista ja miksi toiset jäävät ratkaisematta tai odottavat vielä ratkaisuaan. Jälkimmäisiin ongelmiin kuuluu esimerkiksi ilmastonmuutos.

Vuorovaikutteinen päätöstilanne ei suinkaan aina johda yhteistyöpulmaan, vaikka osapuolet ajattelisivat vain omaa etuaan. Seuraavassa alaluvussa tarkastellaan esimerkkiä, jossa Adam Smithin sanoin markkinoiden ”näkymätön käsi” suuntaa oman edun tavoittelun siten, että toisistaan riippumattomat yksilöt päätyvät kumpaakin hyödyttävään tulemaan.

Harjoitus 4.1 Yhteistyöpulmia

Tutki edellisen viikon uutisotsikoita.

1. Etsi uutisaiheista kaksi yhteistyöpulmaa. Yritä löytää muita esimerkkejä kuin tässä alaluvussa mainitut.
2. Selitä, miksi valitsemasi aiheet toteuttavat yhteistyöpulman määritelmän.

4.1 Vuorovaikutteiset päätöstilanteet ja peliteoria

Kummalla puolella tietä kuuluu ajaa? Japanilaiset, britit ja indonesialaiset ajavat vasemmalla. Eteläkorealaiset, suomalaiset ja yhdysvaltalaiset ajavat oikealla. Ruotsalaiset ajoivat vasemmalla 3.9.1967 kello 17 saakka. Kello 17.01 he siirtyivät ajamaan oikealla. Valtio määrää säännön, ja kuljettajat tottelevat.

Mitä tapahtuisi, jos teillä liikkujat saisivat tavoitella vapaasti omaa etuaan ja valita itse puolensa? Jos kaikki muut ajaisivat oikealla, oman edun tavoittelu (kolarien välttely) saisi seuraavankin kuljettajan valitsemaan oikeanpuoleisen kaistan, vaikkei hän välittäisi muista tai kunnioittaisi lakia.

Kun hyvinvointia yritetään kohentaa politiikalla, on tiedettävä, milloin oman edun tavoittelu edistää yleistä hyvinvointia ja milloin se johtaa huonoon tulokseen. Tässä alaluvussa tutustutaan peliteoriaan, jonka avulla yksilöiden välistä vuorovaikutusta voi mallintaa.

Luvussa 3 tarkastelimme opiskelija Alexein ja viljelijä Angelan työaikapäätöksiä mallien avulla. Molemmilla oli valittavanaan joukko mahdollisia vaihtoehtoja, jotka määritti heidän tuotantofunktionsa. Molemmat tavoittelivat päätöksillään parasta mahdollista tulemaa. Näissä malleissa tulema ei kuitenkaan riippunut kenenkään muun toimista. Alexei ja Angela eivät tehneet päätöksiään vuorovaikutteisesti.

Vuorovaikutteiset ja strategiset päätöstilanteet

strateginen päätöstilanne

Päätöstilanne, jossa osapuolet tiedostavat, että heidän toimensa vaikuttavat muihin ja muiden toimet heihin. Englanniksi strategic interaction.

strategia

Toimi tai toimien sarja, jonka yksilö voi valita, kun hän tiedostaa oman tuloksensa ja muiden tulosten välisen riippuvuuden. Tulemat riippuvat yksilön omien toimien lisäksi myös muiden toimista. Englanniksi strategy.

peli

Strategisen päätöstilanteen malli, joka kuvaa pelaajat, mahdolliset strategiat, pelaajien tiedon ja pelaajien tulokset. Englanniksi game. Katso myös: peliteoria.

Tässä luvussa tarkastellaan vuorovaikutteisia päätöstilanteita: kahden tai useamman osapuolen välisiä tilanteita, joissa jokaisen toimet vaikuttavat sekä heidän saamaansa tulemaan että muiden tulemiin. Esimerkiksi yhden henkilön päätös oman kotinsa sisälämpötilasta vaikuttaa energiankulutuksen kautta ilmastonmuutokseen, joka koskettaa kaikkia.

Luvussa on neljä tärkeää käsitettä:

• Strateginen päätöstilanne tarkoittaa vuorovaikutteista päätöstilannetta, jossa kaikki osapuolet tiedostavat, että heidän toimensa vaikuttavat muihin ja muiden toimet heihin.
• Strategia tarkoittaa toimea tai toimien sarjaa, jonka yksilö voi valita, kun hän tiedostaa oman tuloksensa ja muiden tulosten välisen riippuvuuden. Tulemat riippuvat yksilön omien toimien lisäksi myös muiden toimista.
• Peli tarkoittaa strategista päätöstilannetta kuvaavaa mallia.
• Peliteoria tarjoaa erilaisia malleja strategisten päätöstilanteiden kuvaamiseen. Sitä käytetään runsaasti taloustieteessä ja muissa yhteiskuntatieteissä.

Harjoitellaan seuraavaksi peliteorian soveltamista strategiseen päätöstilanteeseen. Kuvitellaan kaksi maanviljelijää, Anil ja Bala. Heillä on pulma: viljelläkö riisiä vai kassavaa? Oletetaan, että molemmat voivat viljellä kumpaa tahansa kasvia mutta vain jompaakumpaa kerralla.

työnjako

Tuottajien erikoistuminen tuotantoprosessin eri tehtäviin. Englanniksi division of labour. Synonyymi: erikoistuminen.

Anilin peltomaa sopii paremmin kassavalle, Balan puolestaan riisille. Heidän on päätettävä työnjaosta eli siitä, kumpaan kasviin he erikoistuvat. He tekevät päätöksensä riippumattomasti keskustelematta vaihtoehdoista keskenään.

Riippumattoman päätöksenteon oletus tuntuu ehkä kummalliselta, onhan viljelijöitä vain kaksi. Oletus muuttuu järkevämmäksi, kun samalla mallilla tarkastellaan vaikkapa ilmastonmuutosta, jossa satojen tai miljoonien toisilleen ventovieraiden osapuolten toimet vaikuttavat toisiinsa. Siksi on hyödyllistä olettaa perusmallissakin, etteivät Anil ja Bala sovi keskenään mitään ennen päätöksentekoa.

Anil ja Bala myyvät satonsa lähikylän markkinoilla. Jos riisiä (tai kassavaa) on markkinapäivänä myytäväksi vähän, he saavat siitä korkean hinnan. Kuvio 4.1 esittää Anilin ja Balan vuorovaikutteisen päätöstilanteen pelinä. Käy kuvio huolellisesti läpi, sillä tässä luvussa sitä käytetään tiheään.

Peli

Vuorovaikutteisen päätöstilanteen kuvaus, joka määrittelee

• pelaajat: ketkä ovat vuorovaikutuksessa keskenään
• mahdolliset strategiat: mitä toimia pelaajilla on valittavanaan
• informaation: mitä seikkoja pelaajilla on tiedossaan, kun he tekevät päätöksiä
• tulokset: millainen tulema seuraa mistäkin toimien yhdistelmästä.

Kuviossa 4.1 taulukon rivit vastaavat Anilin vaihtoehtoja ja sarakkeet Balan vaihtoehtoja. Sanomme, että Anil on rivipelaaja ja Bala sarakepelaaja.

Taulukon jokainen solu vastaa hypoteettista tulemaa. Vasemman yläkulman solu luetaan näin:

Kuvitellaan, että Anil syystä tai toisesta kylvää peltoonsa riisiä ja Bala tekee samoin. Mitä tapahtuu?

Esimerkkipelissä hypoteettisia tilanteita on neljä. Niiden tulemat on esitetty kuviossa 4.1.

Tehdään seuraavat oletukset mallin yksinkertaistamiseksi:

• Peliin ei osallistu muita eikä se vaikuta muihin.
• Anil ja Bala päättävät ainoastaan viljelykasvin valinnasta.
• Anilin ja Balan vuorovaikutus on kertaluonteista (kertapeli).
• He tekevät päätöksensä samanaikaisesti tietämättä toistensa päätöksiä.

tulos

Pelaajien toimien yhteisvaikutuksesta kullekin pelaajalle koituva hyöty. Englanniksi payoff.

Kuvioon 4.2a on merkitty jokaisen hypoteettisen tilanteen kohdalle Anilin ja Balan tulokset eli tulot, jotka he saisivat riville ja sarakkeelle merkittyjen päätösten yhdistelmästä. Anilin ja Balan tulot riippuvat markkinahinnoista, jotka taas riippuvat heidän päätöksistään. Sen vuoksi kutsumme mallia näkymättömän käden peliksi.

• Jos Anil ja Bala tuovat markkinoille vain yhtä kasvia, hinta laskee. Siksi he saavat erikoistumalla paremman tuloksen kuin viljelemällä samaa kasvia.
• Jos Anil ja Bala viljelevät eri kasveja, he saavat paremman tuloksen, jos kumpikin erikoistuu siihen kasviin, joka menestyy paremmin hänen peltomaassaan.

4.2 Tasapaino näkymättömän käden pelissä

paras vaste

Peliteoriassa strategia, joka tuottaa pelaajalle parhaan tuloksen, kun otetaan huomioon muiden pelaajien strategiat. Englanniksi best response.

Peliteorian avulla voi kuvata vuorovaikutteisia päätöstilanteita. Lisäksi sitä voi käyttää ennustamaan, mitä pelissä tapahtuu. Pelin tuleman ennustamiseksi tarvitaan parhaan vasteen käsitettä. Paras vaste tarkoittaa strategiaa, josta pelaaja saa parhaan tuloksen, kun otetaan huomioon muiden pelaajien strategiat.

Kuviossa 4.2b Anilin ja Balan tulokset näkymättömän käden pelissä on kuvattu tulosmatriisissa, joka on usein käytetty esitystapa. Matriisi tarkoittaa suorakulmion muotoista numerokaaviota; esimerkkimatriisimme on neliön muotoinen. Jokaisen ruudun ensimmäinen numero vastaa rivipelaajan tulosta: tämän voi muistaa siitä, että rivipelaajan nimi alkaa A-kirjaimella. Toinen numero vastaa sarakepelaajan tulosta.

Tarkastellaan pelaajien parasta vastetta. Olet Anil ja pohdit hypoteettista tilannetta, jossa Bala on päättänyt viljellä riisiä. Kumpi vaste tuo paremman tuloksen? Sinun kannattaisi viljellä kassavaa, koska silloin tuloksesi olisi 4, kun taas riisin viljelystä saisit tulokseksi 1.

dominoiva strategia

Toimi, joka johtaa pelaajan kannalta parhaaseen tulokseen riippumatta muiden pelaajien toimista. Englanniksi dominant strategy.

Kuviossa 4.2b osoitetaan, että kassava on Anilin paras vaste silloinkin, jos Bala valitsee kassavan. Kassava on Anilin dominoiva strategia: se tuottaa hänelle parhaan tuloksen riippumatta siitä, mitä Bala tekee. Myöhemmin näemme, että myös Balalle on tässä pelissä dominoiva strategia. Kuviossa parhaat vasteet on merkitty tulosmatriisiin pisteillä ja ympyröillä, mikä on kätevä tapa opetella.

Molemmille pelaajille on pelissä dominoiva strategia. Silloin heidän päätöksensä on varsin helppo ennustaa: molemmat valitsevat dominoivan strategiansa. Anil kylvää pellolleen kassavaa ja Bala riisiä.

dominoivien strategioiden tasapaino

Tasapaino, jossa kaikki pelaajat valitsevat dominoivan strategiansa. Englanniksi dominant strategy equilibrium.

Tämä strategioiden pari on pelissä dominoivien strategioiden tasapaino.

Tasapaino tarkoittaa itsestään yllä pysyvää tilaa, kuten luvusta 2 ehkä muistat. Tasapainossa tarkasteltava ilmiö ei muutu. Esimerkkipelissä tasapaino syntyy, kun Anil valitsee kassavan ja Bala riisin: jos he saisivat tietää toistensa päätökset, kummallakaan ei olisi syytä muuttaa strategiaansa.

Kahden pelaajan pelissä on dominoivien strategioiden tasapaino, jos kummallekin pelaajalle on dominoiva strategia. Tämä ehto ei aina toteudu, kuten myöhemmin nähdään. Silloin kun dominoivien strategioiden tasapaino on olemassa, pelaajien voi ennustaa valitsevan sen mukaiset strategiat.

Anililla ja Balalla on kummallakin dominoiva strategia, jolloin heidän viljelykasvivalintansa eivät riipu siitä, mitä he arvelevat toistensa tekevän. Tämä piirre muistuttaa luvun 3 malleja, joissa Alexein ja Angelan työaikapäätökset eivät riippuneet muiden toimista. Myöskään näkymättömän käden pelissä päätös ei riipu muiden toimista, mutta tulos riippuu. Jos Anil valitsee dominoivan strategian eli kassavan, hänen kannaltaan olisi parempi, että Bala valitsee riisin eikä kassavaa.

Dominoivien strategioiden tasapainossa Anil ja Bala erikoistuvat siihen hyödykkeeseen, joka menestyy paremmin heidän peltomaassaan. Kun he ajattelevat pelkästään omaa etuaan eli valitsevat parhaaseen tulokseen johtavan strategian, peli päättyy tulemaan, joka

• on kummallekin pelaajalle neljästä tulemasta paras
• tuottaa suurimman yhteenlasketun kokonaistuloksen.

Esimerkkipelissämme dominoivien strategioiden tasapaino johtaa tulemaan, jonka pelaajat valitsisivat silloinkin, jos heillä olisi tilaisuus sovittaa päätöksensä yhteen. Vaikka he tavoittelivat omaa etuaan toisistaan riippumattomina, he päätyivät kuin näkymättömän käden opastamina molemmille edullisimpaan tulemaan.

Todelliset talouden ongelmat eivät koskaan ole näin yksinkertaisia, mutta niihin pätee sama perusajatus. Muista piittaamaton oman edun tavoittelu voi olla moraalisesti tuomittavaa, mutta sen on taloustieteellisessä tutkimuksessa todettu johtavan joissakin tilanteissa yhteiskunnalle suotuisiin tulemiin. Toisissa tapauksissa taas oman edun tavoittelu johtaa tuloksiin, jotka eivät ole kenenkään pelaajan edun mukaisia. Eräs tällainen peli tunnetaan vangin dilemmana, ja siihen syvennytään seuraavassa alaluvussa.

Ekonomistit erimielisinä Homo economicus vai jotain muuta: onko ihminen kokonaan itsekäs?

Taloustieteilijät (ja kaikki muutkin) ovat vuosisatoja väitelleet siitä, onko ihminen pohjimmiltaan itsekäs vai tuleeko hän onnelliseksi myös muiden auttamisesta, vaikka siitä seuraisi hänelle kustannuksia. Lempinimi homo economicus, talouden ihminen, viittaa taloustieteen oppikirjoissa esiintyvään itsekkääseen ja laskelmoivaan olentoon. Osuvatko taloustieteilijät oikeaan, kun kuvittelevat talouden muodostuvan yksinomaan tällaisista olioista?

Adam Smith piti selvänä, ettei ihminen ole mikään homo economicus. Hän kirjoitti seuraavasti teoksessaan Moraalituntojen teoria, jossa käytti ensi kertaa näkymättömän käden kielikuvaa: ”Oletetaanpa ihmisen olevan miten itsekäs tahansa, on ilmeistä, että ihmisluonnossa on vaikuttimia, jotka saavat hänet kiinnostumaan muiden kohtalosta, ja että muiden onni ja menestys välttämättä vaikuttaa häneen, vaikkei kostuisi siitä muuta kuin mielihyvän sen näkemisestä.” (2003/1759)

Myöhemmät taloustieteilijät ovat enimmäkseen eri mieltä. Modernin taloustieteen perustajiin lukeutuva Francis Edgeworth ilmaisi ajatuksen varsin selvästi vuonna 1881 ilmestyneessä teoksessaan Mathematical Psychics: ”Taloustieteen ensimmäinen periaate on, että jokaista toimijaa liikuttaa yksin hänen oma etunsa.”⁶

Silti jokainen ihminen saa elämässään kokea ja joskus vuorostaan osoittaa suurta urheutta tai ystävällisyyttä lähimmäisten hyväksi vailla odotuksia palkinnosta. Taloustieteilijöiden on kysyttävä, pitäisikö tällaisista teoista paistava altruismi huomioida, kun analysoidaan ihmisen käyttäytymistä.

Jotkut vastaavat kieltävästi: monet anteliailta vaikuttavat teot on mielekästä tulkita pyrkimykseksi luoda hyvää mainetta, josta on tekijälle hyötyä myöhemmin.

Tästä näkökulmasta avuliaisuus ja sosiaalisten normien noudattaminen on vain itsekkyyden pitkäjänteisempi muoto. Ajatuksen puki sanoiksi yhdysvaltalainen kirjailija ja yhteiskuntakriitikko H. L. Mencken: ”Omatunto on sisäinen äänemme, joka varoittaa, että meidät voidaan nähdä.”⁷

Homo economicuksen ongelmaa ryhdyttiin 1990-luvulla tutkimaan empiirisesti. Taloustieteilijät ovat tehneet eri puolilla maailmaa sadoittain kokeellisia tutkimuksia, joissa havainnoidaan pelien avulla opiskelijoita, viljelijöitä, valaanpyytäjiä, varastotyöntekijöitä, toimitusjohtajia ja muita yksilöitä tekemässä todellisia päätöksiä hyödyn jakamisesta.

vastavuoroisuus

Taipumus kohdella ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä ystävällisesti ja avuliaasti, epäystävällisiä ihmisiä taas epäystävällisesti. Englanniksi reciprocity.

eriarvoisuusaversio

Taipumus karttaa sellaisia tulemia, joissa joku saa enemmän kuin toiset. Englanniksi inequality aversion.

Lähes kaikissa kokeellisissa tutkimuksissa havaitaan itsekästä käyttäytymistä, mutta niissä havaitaan myös altruismia, vastavuoroisuutta, eriarvoisuusaversiota ja muita preferenssejä, joita ei voi pitää itsekkäinä. Homo economicus jää tutkimuksissa monesti vähemmistöön. Näin käy jopa silloin, kun koehenkilöille annetaan jaettavaksi (tai itsellään pidettäväksi) monen päivän palkkaa vastaavia summia.

Onko tämä kirkastanut taloustieteen ihmiskuvaa? Monen taloustieteilijän mielestä on: ihminen on homo economicus mutta toimii aina välillä altruistisesti, vastavuoroisesti tai eriarvoisuutta karttaen. Oman edun tavoittelu on pätevä oletus monissa talouden tutkimuskysymyksissä, kuten ostosten tekemisessä tai yritysten voittoa maksimoivissa teknologiapäätöksissä. Vähemmän käyttöä sille on tutkimuksissa, joissa selvitetään esimerkiksi, miksi maksamme veroja tai ahkeroimme työnantajamme puolesta.

4.3 Vangin dilemma

Anil ja Bala ovat uuden pulman edessä: heidän pitää päättää, mitä tehdä kasveja kiusaaville tuholaisille. Mahdollisia strategioita on kaksi.

• He voivat käyttää halpaa tuholaismyrkkyä, Terminaattoria. Se tappaa kaikki hyönteiset kilometrien säteellä. Myrkkyä päätyy kuitenkin myös heidän yhteisen kaivonsa veteen.
• He voivat käyttää kemikaalien sijasta biologista kasvinsuojelua ja ostaa alaan erikoistuneelta viljelijältä pelloilleen torjuntaeliöitä, jotka syövät tuholaiset.

Anilin ja Balan pellot sijaitsevat rinnakkain. Jos vain toinen valitsee Terminaattorin, kemikaalin haitat pysyvät kurissa. Jos molemmat valitsevat Terminaattorin, kasteluvesi saastuu niin pahoin, että he joutuvat hankkimaan kalliin vedensuodatuskoneiston. Viljelijöiden vuorovaikutteista päätöksentekoa on mallinnettu kuvioissa 4.3a ja 4.3b.

Anil ja Bala tietävät pelin tulemat. He tietävät, että heidän tuloksensa (sadon myynnistä saatava tuotto, josta vähennetään tuholaistorjunnan kustannukset ja tarvittaessa vedensuodatuskoneiston kustannukset) riippuu heidän oman päätöksensä lisäksi myös toisen päätöksestä. Kyseessä on strateginen päätöstilanne.

Mitkä strategiat Anil ja Bala valitsevat? Sen voi selvittää edellisen alaluvun parhaan vasteen menetelmällä. Merkitse pisteet ja ympyrät tulosmatriisiin.

Anilin paras vaste:

• Bala valitsee biologisen torjunnan: Terminaattori (halpa ratkaisu, vesi pysyy riittävän puhtaana).
• Bala valitsee Terminaattorin: Terminaattori (biologinen torjunta tulee kalliimmaksi eikä tehoa, koska Balan käyttämä myrkky tappaa torjuntaeliöt).

Anilin dominoiva strategia on Terminaattori.

Toista sama tarkastelu Balalle, niin huomaat, että hänenkin dominoiva strategiansa on Terminaattori.

Mallin perusteella voimme ennustaa, että kumpikin valitsee Terminaattorin. Pelin dominoivien strategioiden tasapaino on siis se, että molemmat käyttävät tuholaismyrkkyä.

vangin dilemma

Peli, jonka dominoivien strategioiden tasapainossa molempien pelaajien tulokset ja heidän yhteenlaskettu tuloksensa ovat pienemmät kuin silloin, jos kumpikaan ei valitse dominoivaa strategiaansa. Englanniksi prisoners’ dilemma.

Sekä Anil että Bala saavat tuloksen 2. Kumpikin olisi saanut paremman tuloksen, jos he olisivat molemmat valinneet biologisen torjunnan. Siksi pelin ennakoitu tulema ei ole paras mahdollinen tulema. Tämä tilanne tunnetaan yleisesti vangin dilemmana.

Vangin dilemma

Vangin dilemma ‑peli saa nimensä tarinasta, jossa kaksi vankia on epäiltynä yhteisestä rikoksesta. Käytämme heistä tässä nimiä Thelma ja Louise. He voivat valita kahdesta strategiasta: joko he syyttävät toista rikoksesta tai kiistävät toisen osallisuuden.

Jos molemmat kiistävät toisen osallisuuden, he pääsevät vapaiksi parin kuulustelupäivän jälkeen.

Jos Thelma syyttää Louisea ja Louise kiistää Thelman osallisuuden, Thelma pääsee heti vapaaksi mutta Louise saa kymmenen vuoden vankilatuomion. Sama pätee päinvastoin.

Jos he syyttävät toisiaan, molemmat joutuvat vankilaan. Tuomio kuitenkin lyhenee viiteen vuoteen, koska he tekivät yhteistyötä poliisin kanssa. Pelin tulosmatriisi on piirretty kuvioon 4.4.

Koko näyttö

Kuvio 4.4 Vangin dilemma (tulos vankilavuosina).

Hyöty on ilmaistu vankilavuosina, joten Louise ja Thelma tavoittelevat mahdollisimman pientä hyötyä.

Vangin dilemmassa kummallakin pelaajalla on dominoiva strategia, joka tässä esimerkissä on syytös. Jos he valitsevat sen, pelin tulema on kummallekin huonompi kuin silloin, jos molemmat valitsisivat toisen strategian (tässä esimerkissä kiistämisen).

Golden Balls ‑visailuohjelma esittää erään ratkaisun vangin dilemmaan

Vaikka Thelman ja Louisen tarina on keksitty, moni tosielämän ongelma rakentuu vangin dilemman tapaan. Sitä käytettiin esimerkiksi brittiläisessä Golden Balls ‑visailuohjelmassa, jossa eräs kilpailija ratkaisi pulman erinomaisen nokkelasti, kuten videolta näet.

Taloustieteessä molempia pelaajia hyödyttävää strategiaa eli esimerkissämme kiistämistä nimitetään yleisesti yhteistyöksi, dominoivaa strategiaa eli esimerkissämme syytöstä taas petokseksi. ”Yhteistyö” ei kuitenkaan tarkoita, että pelaajat voisivat sopia strategiastaan yhdessä. Pelin sääntöihin kuuluu, että pelaajat valitsevat strategiansa riippumattomasti.

Näkymättömän käden peli ja vangin dilemma kertovat, että oman edun tavoittelu voi johtaa hyvään tulemaan mutta myös sellaiseen, jota kukaan ei toivoisi. Peliesimerkkien avulla voi ennakoida, milloin oman edun tavoittelu kanavoituu markkinoilla koko talouden toimintaa tehostavasti ja milloin markkinamekanismi ei riitä.

Anilin ja Balan tuholaistorjuntapulmaan kuuluu kolme piirrettä, joiden takia pelin voi ennustaa päättyvän huonoon tulemaan.

• Anil ja Bala eivät antaneet arvoa toistensa tuloksille, joten he eivät ottaneet huomioon eli sisäistäneet toimintansa kustannusta toiselle.
• Anil, Bala tai kukaan muukaan ei voinut pakottaa tuholaismyrkyn käyttäjää maksamaan myrkyn aiheuttamasta haitasta.
• Anililla ja Balalla ei ollut mahdollisuutta sopia strategioistaan etukäteen. Muuten he olisivat voineet sopia käyttävänsä kumpikin biologista torjuntaa tai kieltää toisiltaan myrkyn käytön.

Jos yksi tai useampi näistä ongelmista ratkaistaisiin, peli voisi joissakin tilanteissa päättyä molempien kannalta parhaaseen tulemaan. Luvun loppuosa onkin omistettu eri ratkaisumahdollisuuksille.

Harjoitus 4.2 Vaalikampanjat ja loanheitto

Poliitikot saattavat vaalikampanjoissa turvautua loanheittoon eli levittää ikäviä tietoja tai huhuja vastaehdokkaistaan. Loanheittopäätöstä pidetään klassisena vangin dilemmana.

1. Onko kyseessä vangin dilemma? Käytä apunasi esimerkkejä jostakin hiljan käydystä vaalikampanjasta, jota olet seurannut.
2. Piirrä esimerkki loanheiton tulosmatriisista.

4.4 Sosiaaliset preferenssit ja altruismi

Kun opiskelijoita pyydetään pelaamaan vangin dilemma ‑peliä opetuksen osana tai kokeellisessa tutkimuksessa, usein vähintään puolet valitsee yhteistyöstrategian. Petos olisi kuitenkin dominoiva strategia omaa rahallista tulostaan maksimoivalle pelaajalle. Peleissä saattaa sitä paitsi olla panoksena suuria rahasummia. Havainnon voi tulkita vaikkapa merkiksi siitä, että pelaajat ovat altruistisia.

Jos Anil kantaisi huolta Terminaattori-tuholaismyrkyn Balalle aiheuttamasta vahingosta (mikäli Bala päätyy biologiseen torjuntaan), Anilin paras vaste olisi valita itsekin biologinen torjunta. Jos Bala vuorostaan välittäisi Anilin kohtalosta yhtä paljon, kummankin paras vaste olisi biologinen torjunta. Vangin dilemma ratkeaisi sillä.

Jos henkilö on valmis auttamaan toista, vaikka siitä seuraa hänelle kustannuksia, hänellä on altruistiset preferenssit. Esimerkissämme Anil on valmis tinkimään tuloksestaan yhden yksikön, koska muuten hän aiheuttaisi Balalle kahden yksikön menetyksen. Jos Bala valitsee biologisen torjunnan ja Anil tekee samoin, valinnan kustannus Anilille on 1 ja hyöty Balalle 2 yksikköä. Tällöin Anil toimii altruistisesti.

sosiaaliset preferenssit

Yksilöllä on sosiaaliset preferenssit, jos hän antaa arvoa muiden tulokselle, vaikka hänen oma tuloksensa pienenisi sen seurauksena. Englanniksi social preferences.

Luvun 3 taloudellisissa malleissa preferenssit oletettiin itsekkäiksi. Opiskelija Alexei ja viljelijä Angela pitivät tärkeinä vain omaa vapaa-aikaansa ja omaa arvosanaansa tai kulutustaan. Useimpia meistä kuitenkin kiinnostaa, miten muilla menee. Silloin meillä on sosiaaliset preferenssit. Sosiaalisiin preferensseihin kuuluu esimerkiksi altruismi, samoin kateus tai pahansuopuus.

Altruistiset preferenssit samahyötykäyrinä

Edellisessä luvussa Alexein ja Angelan päätöksentekoa mallinnettiin käyttämällä samahyötykäyriä ja mahdollisuuksien joukkoa. Käsitteiden avulla voidaan tutkia myös vuorovaikutteisia päätöksentekotilanteita, joissa motiiveihin vaikuttavat sosiaaliset preferenssit.

Kuvitellaan, että Anil saa lottokuponkeja, joista yhdellä hän voittaa 10 000 rupiaa. Hän voi pitää rahat itsellään tai antaa osan niistä naapurilleen Balalle. Kuvio 4.5 esittää tilanteen kaaviona. Vaaka-akselilla on Anilin pitämä rahasumma tuhansina rupioina ja pystyakselilla Anilin Balalle antama summa. Jokainen kaavion piste (x, y) edustaa Anilin (x) ja Balan (y) saamien rahasummien yhdistelmää. Värillinen kolmio kuvaa Anilin mahdollisia vaihtoehtoja. Kolmion yhdessä kärjessä vaaka-akselin pisteessä (10, 0) Anil pitää voiton kokonaan. Toisessa kärjessä pystyakselin pisteessä (0, 10) Anil antaa voiton kokonaan Balalle. Kolmion ala on Anilin mahdollisuuksien joukko.

nollasummapeli

Peli, jossa parannus yhden pelaajan tuloksessa merkitsee aina toiselle pelaajalle kustannusta. Englanniksi zero sum game.

Kolmiota rajaava suora on Anilin mahdollisuuksien raja. Anil valitsee jonkin pisteen mahdollisuuksien rajalta, kun hän jakaa koko voiton itselleen ja Balalle; rajan alapuolisissa pisteissä hän heittäisi osan rahasta pois. Pisteen valinta on nollasummapeli. Jos Anil valitsee pisteen A sijasta pisteen B, kuten kuviossa 4.5, hänen tappionsa ja Balan voiton summa on nolla. Esimerkiksi pisteessä B Anil saa 3 000 rupiaa vähemmän kuin pisteessä A, kun taas Bala saa 3 000 rupiaa pisteessä B mutta ei mitään pisteessä A.

Anilin preferenssejä voi kuvata samahyötykäyrillä. Käyrän pisteet vastaavat kaikkia Anilin ja Balan saamien summien yhdistelmiä, joita Anil pitää yhtä hyvinä. Kuviossa 4.5 on kahdenlaisia samahyötykäyriä. Ensimmäisessä tapauksessa Anililla on itsekkäät preferenssit, jolloin hänen samahyötykäyränsä ovat pystysuoria. Toisessa tapauksessa Anil on jossain määrin altruistinen ja välittää myös Balasta, jolloin samahyötykäyrät ovat konvekseja ja laskevia.

Jos Anil on itsekäs, paras vaihtoehto mahdollisuuksien joukossa on piste A, jossa hän pitää voiton kokonaan. Jos Anil saa hyötyä myös Balan kulutuksesta, Anilin samahyötykäyrät ovat konvekseja ja laskevia, jolloin hän saattaa pitää parempana, että Bala saa osan voitosta.

Leibniz: Optimaalinen jako altruististen preferenssien tapauksessa

Jos Anilin samahyötykäyrät ovat kuten kuviossa 4.5, paras mahdollinen vaihtoehto on piste B (7, 3), jossa hän pitää 7 000 rupiaa ja antaa Balalle 3 000 rupiaa. Hänestä on parempi, että Bala saa 3 000 rupiaa, vaikka hän itse menettää saman verran. Anil toimii altruistisesti, koska hän on valmis kantamaan kustannuksia tuottaakseen hyötyä muille.

Harjoitus 4.3 Altruismin asteita

Piirrä kuvion 4.5 koordinaatistoon vastaukset seuraaviin kysymyksiin.

1. Miltä Anilin samahyötykäyrät näyttäisivät, jos hän arvostaisi Balan kulutusta yhtä paljon kuin omaansa?
2. Miltä käyrät näyttäisivät, jos hän saisi hyötyä vain oman kulutuksensa ja Balan kulutuksen summasta?
3. Miltä käyrät näyttäisivät, jos hän saisi hyötyä vain Balan kulutuksesta?
4. Anna esimerkit tosielämän tilanteista, joissa Anilin preferenssit olisivat kuten yllä kuvatuissa tapauksissa. Mieti huolellisesti, mistä Anilin ja Balan tulokset muodostuvat.

4.5 Altruistiset preferenssit ja vangin dilemma

Kun Anil ja Bala halusivat häätää tuholaiset pelloiltaan, heitä kohtasi vangin dilemma (alaluku 4.3). Peli päättyi ikävään tulemaan muun muassa siksi, etteivät he huomioineet toimiensa kustannusta toiselle. Tuholaismyrkyn valitseva viljelijä pääsi vapaamatkustajaksi, kun toinen turvasi päätöksellään puhtaan kasteluveden.

Jos Anil välittää Balan hyvinvoinnista yhtä paljon kuin omastaan, tulema voi olla toisenlainen.

Kuviossa 4.6 koordinaatiston akselit vastaavat Anilin ja Balan tuloksia. Mahdolliset tulemat on piirretty kaavioon lottovoittoesimerkin tapaan. Tuholaistorjunnassa mahdollisuuksien joukko sisältää vain neljä pistettä. Käytetään tuholaismyrkky Terminaattorista lyhennettä T ja biologisesta torjunnasta lyhennettä B. Huomaa, että siirryttäessä pisteestä (T, T) ylös ja oikealle kohti pistettä (B, B) sekä Anil että Bala voittavat: molempien tulos paranee. Jos taas siirrytään pisteestä (T, T) ylös ja vasemmalle kohti pistettä (B, T) tai alas ja oikealle kohti pistettä (T, B), toinen voittaa ja toinen häviää. Toisin sanoen Bala parantaa tulostaan Anilin kustannuksella tai Anil hyötyy Balan kustannuksella.

Tarkastellaan erilaisia preferenssejä lottovoittoesimerkin mallin mukaan. Jos Anil ei välitä Balasta, Anilin samahyötykäyrät ovat pystysuoria. Jos Anil välittää Balasta, hänen samahyötykäyränsä ovat laskevia. Kuvio 4.6 havainnollistaa, miten tapaukset eroavat toisistaan.

Kuvio 4.6 osoittaa, että jos Anil on täysin itsekäs, hänen dominoiva strategiansa on Terminaattori-myrkky, kuten edellisessäkin alaluvussa. Jos taas Anil välittää Balasta riittävästi, Anilin dominoiva strategia onkin biologinen torjunta. Jos Bala välittää vuorostaan Anilista, molemmat valitsevat biologisen torjunnan, jolloin peli päättyy molemmille parhaaseen tulemaan.

Esimerkin tärkein opetus on, että yhteistyöpulmat on helpompaa ratkaista, jos päätöksentekijät välittävät toisistaan. Altruismi selittää esimerkiksi viljelijäyhteisöjen kastelujärjestelmiä, Montrealin pöytäkirjaa ja muita historian menestyksekkäitä yhteistyöhankkeita, joissa päätöksentekijät olisivat voineet heittäytyä vapaamatkustajiksi.

Harjoitus 4.4 Itsekkyys ja moraalittomuus

Kuvittele yhteiskunta, jonka kaikki jäsenet ovat täysin itsekkäitä eli välittävät vain omasta vauraudestaan. He ovat myös moraalittomia eli tavoittelevat vaurautta eettisistä säännöistä piittaamatta. Miten tällainen yhteiskunta eroaisi siitä, jossa sinä elät? Tarkastele seuraavia osa-alueita:

• perheet
• työpaikat
• naapurustot
• liikenne
• poliittinen osallistuminen (äänestäisikö moni?).

4.6 Julkishyödykkeet, vapaamatkustus ja toistuva vuorovaikutus

Paneudumme tässä alaluvussa toiseen vangin dilemma ‑pelin huonon tuleman syistä. Anil, Bala tai kukaan muukaan ei voi pakottaa tuholaismyrkyn käyttäjää maksamaan myrkyn aiheuttamasta haitasta.

Anilin ja Balan pulma on keksitty mutta kuvaa hyvin vapaamatkustuksen ongelmaa, joka on totisinta totta monissa yhteisöissä eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa on paljon viljelijäyhteisöjä, jotka käyttävät yhteistä kastelujärjestelmää samaan tapaan kuin Espanjan Valenciassa. Järjestelmä vaatii jatkuvasti huoltamista ja uusia investointeja, ja jokainen viljelijä joutuu punnitsemaan, miten paljon niihin panostaa. Huolto ja investoinnit hyödyttävät koko viljelijäyhteisöä, ja vaikka joku jättäytyisi sivuun, toiset saattavat silti pitää järjestelmän kunnossa.

Kuvitellaan neljä maanviljelijää, jotka harkitsevat panostamista kastelujärjestelmän rakennushankkeeseen.

julkishyödyke

Hyödyke, jonka kulutus ei vähennä muiden mahdollisuuksia sen kuluttamiseen. Englanniksi public good. Katso myös: kerhohyödyke.

Panostamisen kustannukset ovat kaikille viljelijöille 10 euroa. Jos yksikin panostaa, kaikki viljelijät saavat kastelujärjestelmän ansiosta suuremman sadon, jolloin jokainen saa hyödyksi kahdeksan euroa. Kastelujärjestelmään panostaminen on julkishyödyke: kun joku tuo omalla kustannuksellaan hyödykettä saataville, siitä hyötyvät kaikki.

Eräs viljelijöistä on nimeltään Kim. Kuviossa 4.7 on esitetty, miten Kimin päätös riippuu hänen kokonaistuloistaan sekä siitä, miten moni muista viljelijöistä panostaa kasteluhankkeeseen.

Jos kaksi muuta viljelijää panostaa, Kim saa kummankin panostuksesta kahdeksan euron hyödyn. Jos Kim ei itse panosta mitään, hänen kokonaistuloksensa (kuviossa punaisella) on 16 euroa. Jos Kim panostaa myös, hän ja kolme muuta saavat kukin kahdeksan euron lisähyödyn. Kim joutuu kuitenkin maksamaan kymmenen euroa, jolloin hänen kokonaistuloksensa on 14 euroa. Tämä näkyy kuvion 4.7 kaaviosta ja kuvion 4.8 taulukosta.

Kuviot 4.7 ja 4.8 paljastavat yhteistyöpulman. Jos Kim ei panosta kastelujärjestelmään mitään, hän ansaitsee aina enemmän kuin panostamalla, päättivät muut viljelijät mitä tahansa. Osallistumatta jättäminen on dominoiva strategia. Kim pääsee silloin vapaamatkustajaksi muiden maksujen turvin.

Julkishyödykepeli on sama kuin vangin dilemma, mutta pelaajia on useampia kuin kaksi. Jos viljelijät pitävät tärkeänä ainoastaan omaa rahallista tulostaan, pelissä on dominoivien strategioiden tasapaino, jossa kukaan ei panosta kastelujärjestelmään ja kaikkien tulos on nolla. Jos kaikki maksaisivat, jokaisen tulos olisi esimerkissämme 22 euroa. Yhteistyö hyödyttäisi kaikkia, mutta yksittäisen viljelijän kannattaa aina heittäytyä vapaamatkustajaksi muiden päätöksistä riippumatta.

Vapaamatkustajaongelmaan voi auttaa se, jos pelaajat ovat altruistisia. Jos Kim välittää toisten viljelijöiden sadosta, hän haluaa ehkä sittenkin panostaa. Julkishyödykepelissä pelkkä altruismi ei kuitenkaan todennäköisesti takaa kaikkia hyödyttävää tulemaa, jos pelaajia on hyvin paljon.

Vaikeudesta huolimatta useat tosimaailman viljelijä- ja kalastajayhteisöt ovat ratkaisseet julkishyödykkeen ongelman menestyksekkäästi. Yhteisöjen yhteistyökyky kuitenkin vaihtelee. Tähän viittaavat yhteiskuntatieteilijä Elinor Ostromin ja muiden tutkijoiden kasteluhankkeita koskevat tutkimukset muun muassa Intiasta ja Nepalista. Joissakin yhteisöissä historian saatossa rakentunut luottamus tarjoaa yhteistyölle lujan perustan. Toisissa taas yhteistyö ei toimi. Esimerkiksi Etelä-Intiassa vedenkäyttöön liittyvät konfliktit ovat yleisempiä niissä kylissä, joissa maa jakautuu erittäin epätasaisesti ja kyläläisten välillä on jyrkkiä kastieroja. Tasa-arvoisemmissa kylissä kastelujärjestelmät pysyivät paremmassa kunnossa, sillä yhteistyö sujui paremmin.⁸

Taloustieteen suurnimiä Elinor Ostrom

Taloustieteilijöiden enemmistö yllättyi vuonna 2009, kun taloustieteen Nobelin toiseksi saajaksi valittiin yhteiskuntatieteilijä Elinor Ostrom (1933–2012). Muiden muassa Chicagon yliopiston professori Steven Levitt myönsi, ettei tuntenut Ostromin tutkimuksia lainkaan eikä muistanut kenenkään taloustieteilijän koskaan maininneen häntä.

Toiset puolustivat Ostromin valintaa pontevasti. Kokeellisen taloustieteen tutkija, muutamaa vuotta aiemmin Nobelilla palkittu Vernon Smith kehui palkintolautakunnan arvostavan oikeutetusti Ostromin omaperäisyyttä, tervettä tieteellistä järkeä ja tarkkaa paneutumista tutkimusaineistoon.

Ostrom tutki koko tiedeuransa käsitettä, joka kuuluu taloustieteen perustyökaluihin mutta pääsee harvoin täsmälliseen tarkasteluun: omistusta. Jo aiemmin Ronald Coase oli osoittanut, että täsmällisesti määritellyt omistusoikeudet ovat tärkeitä silloin, kun yksilön toimet vaikuttavat muiden hyvinvointiin. Siinä missä Coase keskittyi yksilön ja valtion rajankäyntiin toimien sääntelyssä, Ostromia kiinnosti välimaasto, jossa omistusoikeus kuuluu yksilön tai julkisen vallan sijasta yhteisöille.

Taloustieteen vallitseva käsitys oli, että resurssien säätelemätön yhteisomistus johtaisi yhteismaan ongelmaan. Ajateltiin, että yhteisomistuksessa resurssien tehokas ja kestävä käyttö on mahdotonta. Tämä käsitys on Ostromin ansiosta murtunut.

Ostromin ensimmäinen oivallus oli erottaa toisistaan yhteisomistuksessa olevat ja vapaasti käytettävät resurssit.

• Yhteisomistuksessa resurssia käyttää rajattu yhteisö, joka pystyy ellei juridisesti niin ainakin käytännössä estämään muita käyttämästä sitä. Yhteisomaisuutta ovat esimerkiksi metsät, laitumet ja rannikkovesien kalakannat.
• Avoimia resursseja voi käyttää kuka tahansa. Käyttöä rajoittavat ainoastaan valtioiden lait tai kansainväliset sopimukset. Tällaisia resursseja ovat valtamerten kalakannat ja hiilen sitoutuminen ilmakehään.

Ostrom ei ollut ensimmäinen omistusmuotojen eroa korostanut tutkija. Hän erottuu kuitenkin muista kekseliäillä tutkimusmenetelmillään, joissa hän yhdisteli tapaustutkimusta, tilastotiedettä, omintakeisilla lisäyksillä terästettyjä peliteorian malleja ja valvottuja koeasetelmia selvittääkseen, miten yhteismaan ongelma voitaisiin välttää.

sosiaalinen normi

Ryhmän enemmistön käsitys siitä, miten yksilön tulisi toimia tietyssä tilanteessa, kun hänen toimensa vaikuttavat muihin. Englanniksi social norm.

Ostrom havaitsi, että yhteisomaisuutta hoidetaan monin eri tavoin. Jotkin yhteisöt loivat sääntöjä ja tukeutuivat sosiaalisiin normeihin suojellakseen resursseja liikakäytöltä. Kaikki eivät siinä onnistuneet. Ostrom pyrki tutkimuksissaan löytämään resurssien hyvän hoidon tunnusmerkkejä ja selittämään teoreettisesti, miksi jotkin järjestelyt toimivat mutta toiset eivät.

Taloustieteessä oli ennen Ostromia ajateltu, että tulemien vaihtelevuutta voisi selittää toistuvan pelin mallilla. Se ennustaa, että jos päätöksentekotilanne toistuu riittävän todennäköisesti ja jos pelaajat ovat tarpeeksi kärsivällisiä, peli voi päätyä jatkuvasti yhteistyötulemaan silloinkin, kun kaikki tavoittelevat vain omaa etuaan.

Ostrom ei tyytynyt tähän selitykseen. Malli nimittäin ennusti, että kaikki muutkin tulemat olivat mahdollisia, niin myös resurssien ehtyminen.

Sitä paitsi Ostrom oli havainnut, että resurssien kestävä käyttö varmistettiin keinoilla, jotka eivät selvästikään tukeneet oman edun tavoittelun hypoteesia. Yksilöt olivat näet valmiita maksamaan huomattavasti siitä, että sääntöjen tai normien rikkojia rankaistiin. Taloustieteilijä Paul Romerin sanoin Ostrom tajusi, että preferenssiteoriaan pitää lisätä ihmisessä ajoittain ilmenevä viehtymys muiden rankaisemiseen.

Ostrom kehitti yksinkertaisia peliteoriaan perustuvia malleja, joissa pelaajien preferenssit poikkeavat totutusta siten, että he pitävät luottamusta ja vastavuoroisuutta suuressa arvossa. Hän tutki myös, miten yhteisöt ratkoivat yhteistyöpulmia ja välttivät yhteismaan ongelman muokkaamalla pelin sääntöjä niin, että vuorovaikutuksen strateginen luonne muuttui.

Ostrom toteutti taloustieteilijöiden kanssa uraauurtavia kokeita ja havaitsi niissä, että hyvin monet yhteisöt todella rankaisevat resurssien liikakäytöstä, vaikka rankaiseminen tulisi kalliiksi. Kokeet osoittivat myös, että yhteistyötä voi vahvistaa viestinnällä ja etenkin epämuodollisilla sopimuksilla. Nobelisti tuli siis toiseen tulokseen kuin 1600-luvun yhteiskuntafilosofi Thomas Hobbes, jonka mukaan valtion on valvottava sopimusten täyttämistä, sillä ”[i]lman miekkaa ovat sitoumukset vain sanoja, ja vailla mitään voimaa ihmisen turvaamiseksi”. Ostrom totesi erään paljon lainatun artikkelinsa otsikossa, että sitoumukset ovat itsehallinnoinnin perusta ilman miekkaakin.⁹

Jotkin yhteisöt pystyvät välttämään yhteismaan ongelman, mikä selittyy osin sosiaalisilla preferensseillä. Yhteisöt voivat myös löytää keinoja vapaamatkustuksen estämiseen.

Toistuvat pelit

Jos ryhtyy vapaamatkustajaksi ja hyötyy muiden siivellä, se saattaa kostautua – saman tien tai vuosien kuluttua. Vuorovaikutteisiin päätöstilanteisiin kuuluu olennaisesti suhteiden jatkuvuus, joka puuttuu tämän luvun malleista: elämä ei ole kertapeli.

Anilin ja Balan vuorovaikutusta on toistaiseksi mallinnettu vain kerran tapahtuvana eli kertapelinä. Todellisuudessa vuorovaikutus luultavasti toistuu, koska he viljelevät vierekkäisiä peltoja.

Pohdi, miten eri tavalla kävisi, jos heidän päätöstilannettaan käsiteltäisiin joka kasvukausi toistuvana pelinä. Kuvitellaan, että Bala päättää käyttää biologista tuholaistorjuntaa. Mikä on Anilin paras vaste? Anil päättelee näin:

Anil

Jos minäkin valitsen biologisen torjunnan, Bala ehkä pitäytyy siinä. Jos valitsen Terminaattorin, saan tänä vuonna suuremmat voitot, mutta ensi vuonna myös Bala ostaa taatusti Terminaattoria. Ellen tarvitse rahaa todella kipeästi juuri nyt, biologinen torjunta on paras vaihtoehto.

Balan ajatukset kulkevat kenties samoja latuja. Silloin molemmat saattavat valita biologisen torjunnan kerta kerran jälkeen.

Seuraavassa alaluvussa tutustutaan kokeellisiin tutkimuksiin pelaajien käyttäytymisestä toistetussa julkishyödykepelissä.

4.7 Julkishyödykkeet ja vapaamatkustajien rankaiseminen

Experiencing Economics -sivulta löytyy julkishyödykepeli, jota voi pelata opiskelijoiden kesken luentosalissa tai online-luennolla. Ohjeet pelin pelaamiseen löydät opettajille tarkoitetulta Instructor-sivulta.

Julkishyödykepelissä yhteistyö voi jatkua pitkäänkin, kunhan pelaajilla on mahdollisuus puuttua vapaamatkustamiseen saatuaan selville, kuka panostaa alle sosiaalisen normin. Tämä on vahvistettu kokeissa.

Kuviossa 4.9a on esitetty tutkimustuloksia koeasetelmasta, joka jäljittelee julkishyödykkeeseen panostamisen hyötyä ja kustannuksia. Koe toistettiin eri puolilla maailmaa. Osallistujat eli koehenkilöt pelasivat kymmenen kierrosta julkishyödykepeliä, jonka perusajatus oli samanlainen kuin viljelijä Kimin pelissä. Jokaisella kierroksella koehenkilöt saivat 20 dollaria rahaa. Heidät jaettiin satunnaisesti noin neljän hengen ryhmiin, joissa kukaan ei tuntenut toistaan. Sitten heitä pyydettiin panostamaan osa rahoistaan yhteisrahastoon. Rahasto on julkishyödyke: jokaista dollarin panosta kohti kaikki ryhmän jäsenet panostaja mukaan luettuna saivat 0,40 dollaria.

Kuvittele, että olet yksi pelin koehenkilöistä. Odotat, että muut kolme ryhmässäsi panostavat kukin 10 dollaria. Jos et panosta mitään, saat 32 dollaria: kolme kertaa 4 dollaria muiden maksuista sekä omat 20 dollariasi, jotka pidät kokonaan. Muut panostivat kympin, joten he saavat vain 32 – 10 = 22 dollaria. Jos sinäkin panostat 10 dollaria, te kaikki saatte 22 + 4 = 26 dollaria. Vapaamatkustamisen hyöty (32 dollaria) on suurempi kuin panostamisen (26 dollaria), joten ryhmän kannalta valitettavasti sinulle on edullisempaa olla panostamatta. Sinun kannaltasi valitettavasti sama pätee kaikkiin muihinkin ryhmässä.

Jokaisen kierroksen jälkeen osallistujat saavat tietää, mitä kukin panosti. Kuvion 4.9a käyrät kuvaavat keskimääräisen panoksen vaihtelua kierros kierrokselta eri koepaikoissa. Kuten vangin dilemman tapauksessa, koehenkilöt eivät selvästikään ole yksinomaan itsekkäitä.

Kuviosta näkyy, että esimerkiksi Chengdussa pelaajat panostivat ensimmäisellä kierroksella yhteisrahastoon tasan kymmenen dollaria. Kaikissa koepaikoissa pelaajat panostivat avokätisesti ensimmäisellä kierroksella, joskin esimerkiksi Kööpenhaminassa selvästi enemmän kuin vaikkapa Melbournessa. Tämä on todella kiinnostavaa, sillä jos pelaajat välittäisivät vain omasta tuloksestaan, dominoiva strategia olisi jättää panostamatta. Suurta alkupanostusta voisi selittää sillä, että muiden tulokseen panostamisella oli koehenkilöiden mielestä arvoa. He toimivat siis altruistisesti. Silti tuloskäyristä näkyy selvästi myös julkishyödykkeen ongelma tai Garrett Hardinin sanoin tragedia: panokset laskivat ajan mittaan kaikissa koepaikoissa.

Keskimääräinen panos pysyi silti useimmissa koepaikoissa loppuun saakka korkeana, vaikka kaupunkien välillä olikin suuria eroja.

Kaikkia näitä havaintoja ei voi selittää uskottavasti altruismilla. Todennäköisesti pelaajat pienensivät panoksiaan, jos he havaitsivat toisten panostavan vähemmän ja heittäytyvän vapaamatkustajiksi. Keskimääräistä enemmän panostaneille oli ilmeisesti tärkeää rangaista vähemmän panostaneita, koska heidän mielestään nämä toimivat epäreilusti tai rikkoivat panostamisen sosiaalista normia. Koska vapaamatkustajien tulos riippuu yhteisrahaston panosten kokonaismäärästä, koeasetelman ainoa rangaistusmahdollisuus on lakata panostamasta. Syntyy yhteismaan ongelma.

Moni panostaa mielellään, kunhan toisetkin vuorollaan panostavat. Panosten säännönmukaista pienenemistä pelin loppua kohti selittääkin parhaiten vastavuoroisuuden odotus ja siinä pettyminen.

Selitystä koetellakseen tutkijat lisäsivät kuviossa 4.9a esitettyyn peliin rangaistusmahdollisuuden. Ryhmän jäsenet saivat mahdollisuuden toistensa panokset nähtyään rangaista toisiaan maksua vastaan kolmen dollarin sakolla. Rankaisijan henkilöllisyys pidettiin salassa, mutta jokaisesta rangaistuksesta piti maksaa yksi dollari. Kuvio 4.9b kertoo, mitä tapahtui. Useimmat koehenkilöt panostivat enemmän, kun vapaamatkustajia oli mahdollista rangaista. Näin kävi Kiinassa, Etelä-Koreassa, Pohjois-Euroopassa ja englanninkielisissä maissa.

Jos joku katsoo toisen toimineen epäreilusti tai rikkoneen sosiaalista normia, hän voi puuttua tilanteeseen, vaikka joutuisi maksamaan siitä kalliistikin. Muiden rankaiseminen on eräs altruismin muoto: rankaisija maksaa siitä, että hän torjuu vapaamatkustamista, joka nakertaa enemmistön hyvinvointia.

Koe kertoo, että vuorovaikutuksen toistuminen ja sosiaaliset preferenssit voivat ohjata suurtakin ryhmää yhteistyöhön julkishyödykkeen ylläpitämiseksi.

Julkishyödykepeliä ja vangin dilemmaa yhdistää se, että kaikki voivat hyötyä yhteistyöstä yhteisen tavoitteen eteen esimerkiksi tuholaistorjunnassa, kastelujärjestelmien rakentamisessa tai hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä. Kaikilla on kuitenkin myös hävittävää, jos muut ryhtyvät vapaamatkustajiksi.

4.8 Käyttäytymisen kokeellinen tutkimus kentällä ja luokkahuoneessa

Taloudellista käyttäytymistä ei voi ymmärtää tuntematta toimijoiden preferenssejä. Luvussa 3 opiskelija Alexei ja viljelijä Angela arvostivat vapaa-aikaa. Arvostusta oli jotenkin mitattava, jotta pystyttiin ennustamaan, miten paljon aikaa he käyttävät opiskeluun tai viljelyyn.

Taloustieteilijät ovat perinteisesti selvittäneet preferenssejä kahdella tavalla.

paljastetut preferenssit

Preferenssit, jotka selvitetään havainnoimalla yksilön toimintaa ja päättelemällä havainnoista toiminnan motiivit (preferenssit). Englanniksi revealed preferences.

• Kyselytutkimuksilla tutkitaan esimerkiksi poliittisia preferenssejä, brändiuskollisuutta, luottamusta muihin tai uskonnollista suuntautumista.
• Tilastollisella käyttäytymistutkimuksella tarkastellaan esimerkiksi yhden tai useamman hyödykkeen ostomääriä suhteellisen hinnan vaihdellessa ja selvitetään sitten hyödykettä koskevat preferenssit vaikkapa päättelemällä, mitä ostokset paljastavat niistä. Tällöin puhutaan paljastetuista preferensseistä.

Kyselyihin liittyy eräs ongelma. Jos vastaajalta kysyy, pitääkö hän jäätelöstä, hän varmaankin vastaa totuudenmukaisesti. Jos taas kysyy, miten altruistinen vastaaja on, saa vastaukseksi osittain tosipuhetta, osittain omakehua ja osittain toiveajattelua. Tilastotutkimuksissa taas ei tiedetä, millaisissa päätöksentekotilanteissa preferenssit ovat paljastuneet, jolloin eri ryhmien päätöksiä on vaikeaa verrata.

Näistä syistä taloustieteilijät tekevät kokeita, joissa yksilöiden käyttäytymistä voidaan havainnoida vakioisissa olosuhteissa.

Miten taloustiede hyödyntää empiriaa Laboratoriokokeet

Käyttäytymisen kokeellinen tutkimus on nykyisin tärkeä työkalu preferenssien empiirisessä tutkimuksessa. Kokeellista tutkimusta on kirittänyt se, että päätöksentekijän motiivit pitää tuntea, jotta voi ennustaa hänen käyttäytymistään työntekijänä, perheenjäsenenä, luonnonympäristön asukkaana tai kansalaisena. Hän voi olla altruistinen, arvostaa vastavuoroisuutta, karttaa eriarvoisuutta tai tavoitella omaa etuaan.

Kokeissa päästään käsiksi tekoihin puheiden takana. Koeasetelmissa pyritään jäljittelemään todellisuutta mahdollisimman tarkasti mutta niin, että asetelma on kaikille sama.

• Päätöksillä on seurauksia: Kokeessa päätetään esimerkiksi siitä, miten paljon koehenkilöt ansaitsevat osallistumisesta. Panoksena voi olla jopa kuukauden palkka.
• Ohjeet, kannustimet ja säännöt ovat kaikille samat: Kun selvitetään vaikkapa rangaistuksen vaikutusta käyttäytymiseen, muodostetaan kaksi koeryhmää, joista toinen saa rangaistusmahdollisuuden ja toinen ei. Tutkimuskielessä puhutaan toimenpiteestä. Koeryhmällä (jolle toimenpide tehdään) ja verrokkiryhmällä ei saa olla odotusarvoisesti muuta eroa kuin itse toimenpide, jotta sen vaikutukset saadaan selville.
• Kokeet voidaan toistaa: Kokeet suunnitellaan sillä tavoin, että ne voidaan toteuttaa uusilla ryhmillä.
• Muut mahdolliset selittäjät vakioidaan: Tutkijat pyrkivät pitämään muut käyttäytymiseen vaikuttavat tekijät mahdollisimman muuttumattomina, etteivät ne vaikuttaisi käyttäytymiseen.

Jos vakiointi onnistuu, kokeessa havaitut käyttäytymiserot johtuvat todennäköisesti koehenkilöiden preferenssien eroista eivätkä olosuhde-eroista.

Taloustieteilijä työssään. Juan Camilo Cárdenas soveltaa kokeellista taloustiedettä innovatiivisesti tosielämän ongelmiin.

Taloustieteessä etenkin julkishyödykkeitä on tutkittu koeasetelmilla, joissa koehenkilöitä pyydetään maksamaan haluamansa summa julkishyödykkeen hyväksi. Joskus koeasetelmat jäljittelevät hyvinkin tarkasti tosimaailman yhteistyöpulmia, kuten vaikkapa Juan Camilo Cárdenasin tutkimuksissa. Cárdenas työskentelee Andien yliopistossa Kolumbian Bogotássa. Hän tutkii kokeiden avulla metsien ja kalakantojen liikakäyttöä sekä muita yhteistyöpulmia, joita koehenkilöt kohtaavat omassa elämässään. Taloustieteilijä työssään ‑videolla Cárdenas kertoo, miten hän soveltaa kokeellista taloustiedettä tosielämän ongelmiin ja miksi yhteistyö on mahdollista silloinkin, kun kannustimet ohjaavat toiseen suuntaan.

Taloustieteessä on huomattu, että kokeiden perusteella voi ennustaa, miten koehenkilöt toimivat tosipaikan tullen. Esimerkiksi brasilialaisia kalastajia tarkastelleessa tutkimuksessa ne, jotka suosivat kokeessa yhteistyötä, kalastivat todellisuudessakin kestävämmin kuin ne, jotka eivät olleet kokeessa yhtä yhteistyömyönteisiä.

Hyvän yleiskuvan taloustieteen kokeellisista tutkimuksista, tärkeimmistä tutkimustuloksista sekä koekäyttäytymisen ja todellisen käyttäytymisen suhteesta saa tutustumalla kokeelliseen taloustieteeseen erikoistuneiden tutkijoiden tutkimusartikkeleihin. Aiheista ovat kirjoittaneet esimerkiksi Colin Camerer ja Ernst Fehr,¹⁰ Armin Falk ja James Heckman¹¹ sekä Joseph Heinrichin johtama suuri monikansallinen tutkimusryhmä.¹²

Harjoituksessa 4.5 pohditaan kuitenkin Stephen Levittin ja John Listin artikkelin hengessä, käyttäytyvätkö ihmiset arkielämässään samoin kuin koetilanteessa.

Harjoitus 4.5 Mittaavatko koeasetelmat mitä pitää?

Vuonna 2007 Steven Levitt ja John List julkaisivat artikkelin, jossa he pohtivat, mitä koeasetelmat oikeastaan kertovat sosiaalisista preferensseistä. Lue artikkeli ja vastaa seuraaviin kysymyksiin.

1. Millä tavoin tosielämän käyttäytyminen voi artikkelin mukaan poiketa koeasetelmissa havaitusta käyttäytymisestä ja miksi?¹³
2. Pohdi edellisessä alaluvussa selostettua julkishyödykkeen koeasetelmaa. Millaiset syyt voisivat johtaa siihen, että tositilanteessa koehenkilöt toimisivat johdonmukaisesti eri tavoin kuin kuvioiden 4.9a ja 4.9b havainnoista voisi päätellä?

Tutkijoille tarjoutuu toisinaan mahdollisuus kenttäkokeeseen, kun päätöksentekoon vaikuttavia taloudellisia tekijöitä muutetaan varta vasten. Sen jälkeen he voivat havainnoida, miten käyttäytyminen muuttuu. Israelissa vuonna 1998 tehty kenttäkoe viittaa siihen, että sosiaaliset preferenssit muuttuvat herkästi päätöksentekotilanteen mukana.

Päiväkoti-ikäisten lasten vanhemmat hakevat usein lapsensa päiväkodista viime tingassa. Silloin tällöin joku heistä myöhästyy, jolloin päiväkodin henkilökunta joutuu odottelemaan työaikansa jo päätyttyä. Miten sinä ohjaisit vanhempia noutamaan jälkikasvunsa ajoissa? Kaksi taloustieteilijää teki kenttäkokeen, jossa otettiin käyttöön myöhästymissakko joissakin päiväkodeissa mutta ei kaikissa (näin koeasetelmaan saatiin verrokkiryhmä). Myöhästymisen hinta nousi sakkopäiväkodeissa nollasta kymmeneen sekeliin, joka silloisilla valuuttakursseilla vastasi noin kolmea Yhdysvaltain dollaria. Tämän seurauksena myöhästyjien lukumäärä tutkijoiden yllätykseksi kaksinkertaistui. Muutos näkyy kuvion 4.10 ylemmästä käyrästä.

Miksei hinnan asettaminen myöhästelylle toiminut?

Yksi mahdollinen selitys on, että ennen sakkoa useimmat vanhemmat hakivat lapsensa ajoissa, koska niin kuului tehdä. He tulivat ajoissa, koska heillä oli moraalinen velvollisuus välttää aiheuttamasta vaivaa päiväkodin työntekijöille. Kenties he kantoivat altruistista huolta työntekijöiden jaksamisesta, tai sitten päiväkodin ja perheen yhteiseen kasvatustehtävään kuuluva vastavuoroisuus velvoitti heitä tulemaan ajoissa. Sakko välitti vanhemmille viestin, että lapsen hakeminen päiväkodista vertautuu kaupassa käymiseen. Koska myöhästelyllä oli hinta, sitä saattoi ostaa kuin vihanneksia tai jäätelöä.¹⁴

syrjäytysvaikutus

Käsitettä käytetään tässä aineistossa kahdessa eri merkityksessä. Ensimmäisessä merkityksessään se viittaa haitallisiin seurauksiin, joita syntyy, kun taloudelliset motiivit syrjäyttävät eettiset ja muunlaiset motiivit. Taloudellisen käyttäytymisen tutkimuksessa taloudelliset kannustimet saattavat syrjäyttää esimerkiksi sosiaaliset preferenssit. Toisessa merkityksessään käsite viittaa siihen, että julkisten menojen lisäys supistaa yksityistä kulutusta. Tämä syrjäytysvaikutus on todennäköinen esimerkiksi silloin, kun talouden kapasiteetti on kokonaan käytössä tai kun elvyttävä finanssipolitiikka johtaa korkotason nousuun. Englanniksi crowding out.

Psykologian käsitettä käyttäen voisi sanoa, että markkinaperusteinen kannustin eli myöhästelyn hinta asetti päätöksen uuteen viitekehykseen, jossa itsekkyys muuttui hyväksyttäväksi. Sakko tai hinta saattaa näin syrjäyttää sosiaaliset preferenssit, jolloin puhutaan syrjäytysvaikutuksesta. Päiväkotikokeilussa kävi vieläpä niin, että kun sakko oli poistettu, sakkopäiväkotien vanhemmat myöhästelivät edelleen (ks. kuva 4.10).

Harjoitus 4.6 Syrjäytysvaikutus

Olet kunnanjohtajana keskisuuressa kunnassa. Haluat houkutella kuntalaiset mukaan Pidä kunta siistinä ‑tempaukseen, jossa siivotaan talkoovoimin puistoja ja tienpientareita. Miten suunnittelet tempauksen, jotta mahdollisimman moni osallistuisi?

4.9 Yhteistyö, neuvotteleminen, eturistiriidat ja sosiaaliset normit

yhteistyö

Osallistuminen yhteiseen hankkeeseen, jonka on tarkoitus tuottaa hyötyä kaikille. Englanniksi cooperation.

Yhteistyö tarkoittaa osallistumista yhteiseen hankkeeseen niin, että kaikki hyötyvät. Yhteistyö ei aina vaadi perustakseen sopimusta. Joissakin peleissä toisistaan riippumattomien pelaajien toimet voivat johtaa yhteistyötulemaan.

• Näkymätön käsi: Anil ja Bala valitsivat viljelykasvinsa oman etunsa mukaisesti, mutta sadon myynti markkinoilla ohjasi heidät molemmille edulliseen työnjakoon.
• Toistuva vangin dilemma: Anil ja Bala eivät myrkyttäneet tuholaisia Terminaattorilla, koska he tiedostivat, että biologinen torjuntamenetelmä säästäisi heidät tappioilta tulevaisuudessa.
• Julkishyödykepeli: Valmius rangaista muita sai monissa maissa pelaajat suosimaan yhteistyötä ilman eri sopimusta.

Toisissa peleissä taas riippumaton päätöksenteko johtaa huonoon tulemaan, kuten vangin dilemmassa ilman toistoa. Pelaajat saavat silloin paremman hyödyn, jos pääsevät sopimukseen.

Talouden ja yhteiskunnan ongelmia yritetään usein ratkaista neuvottelemalla. Näin on saatu aikaan esimerkiksi luvun alkupuolella mainittu Montrealin pöytäkirja, jossa maailman maat sopivat ponnekaasujen kieltämisestä välttääkseen kaikille haitallisen tuleman eli otsonikadon.

Aina neuvottelut eivät tuota tulosta. Syynä voi olla esimerkiksi eturistiriita eli erimielisyys siitä, miten yhteistyöllä saavutettava hyöty jaetaan. Montrealin pöytäkirjaan verrattuna epäonnistunut neuvottelutulos on Kioton pöytäkirja, jonka oli määrä vähentää ilmastonmuutosta aiheuttavia kasvihuonekaasupäästöjä. Epäonnistumiseen on luonnollisia syitä. Ponnekaasuja korvaavaa teknologiaa oli saatavilla helposti, ja sen hyödyt olivat selvästi kustannuksia suuremmat Yhdysvaltojen ja muiden suurten teollisuusmaiden näkökulmasta, toisin kuin kasvihuonekaasupäästöjä vähentävällä teknologialla. Kööpenhaminan ilmastokokouksessa vuonna 2009 neuvotteluja vaikeutti kuitenkin myös se, etteivät neuvottelijapuolet päässeet sopuun päästörajoitusten kustannusten ja hyötyjen jakamisesta kehittyneiden ja kehittyvien maiden välillä.

Eturistiriitoja syntyy myös yksinkertaisemmissa tapauksissa. Ajatellaan professoria, joka harkitsee opiskelijan palkkaamista tutkimusavustajaksi kesän ajaksi. Professori ja opiskelija voivat periaatteessa molemmat hyötyä, koska opiskelija saisi pestistä tuloja ja uusia taitoja. Heidän etunsa voivat kuitenkin joutua myös ristiriitaan. Professori ei ehkä tarjoa kunnollista palkkaa, koska hän tahtoisi säästää osan tutkimusrahoituksestaan uuteen tietokoneeseen. Ehkä häntä painaa kiire, eikä opiskelija saa pitää lainkaan kesälomaa. Neuvottelemalla he saavuttavat kenties kompromissin: professori maksaa opiskelijalle hieman pienempää palkkaa ja tämä saa tehdä etätöitä kesämökiltä. Toki neuvottelut saattavat myös epäonnistua.

Tällaisia tilanteita tutkitaan taloustieteessä paljon. Neuvottelut kuuluvat erottamattomasti sisä- ja ulkopolitiikkaan, juridiikkaan, yhteiskuntaelämään ja jopa perhepiiriin. Pikkulapsen vanhempi voi ostaa itselleen hengähdystuokion antamalla älypuhelimensa lapsen hipelöitäväksi, valtio voi luovuttaa alueita saavuttaakseen rauhan, hallitus voi neuvotella mellakoivien opiskelijoiden kanssa oloja vakauttaakseen. Nämäkään neuvottelut eivät tuota tulosta, ellei kumpikin osapuoli suostu siihen, mitä häneltä odotetaan.

Neuvottelut: yhteisen hyvän jakaminen

Sujuvan sopimisen taustatekijöitä voi hahmottaa esimerkin avulla. Kävelet ystäväsi kanssa hiljaisella kadulla, kun huomaatte maassa sadan euron setelin. Miten jaatte onnenpotkun tuotot? Ehkä puolitatte rahat sen vuoksi, että yhteisönne sosiaalisen normin mukaan tuurilla saatu hyöty pitäisi jakaa tasan.

Monissa yhteisöissä tasajako on sosiaalinen normi siinä missä perheenjäsenten ja ystävien muistaminen syntymäpäivänä. Sosiaaliset normit koskevat kokonaisia ryhmiä: niitä noudattavat lähes kaikki. Ne kertovat, miten meidän tulisi yhteisömme enemmistön mielestä toimia.

Taloustieteessä ajatellaan, että ihminen tekee päätöksiä preferenssiensä perusteella eli sen mukaan, mistä hän pitää, mitä inhoaa, mitä ajattelee, tuntee tai uskoo. Preferenssit ovat yksilöllisiä. Sosiaaliset normit voivat vaikuttaa preferensseihin, mutta ne heijastavat velvollisuuksien lisäksi halujamme.

Vaikka yhteisössä vallitsisi tasajakonormi, on todennäköistä, etteivät kaikki noudata sitä viimeistä piirtoa myöten. Jotkut toimivat itsekkäämmin kuin normi vaatisi, toiset anteliaammin. Jakopäätös riippuu sosiaalisesta normista – se on ulkoinen tosiseikka, joka kuvastaa aikojen saatossa muodostuneita oikeudenmukaisuuskäsityksiä – mutta myös yksilöiden henkilökohtaisista preferensseistä.

reiluus

Yksilön oikeudenmukaisuuskäsitykseen perustuva mittapuu, jolla hän arvioi hyödyn tai haitan jakautumista. Englanniksi fairness.

Kuvitellaan, että ystäväsi havaitsee satasen ensimmäisenä ja poimii sen käteensä. Hänellä on ainakin kolme mahdollista syytä antaa osa rahasta sinulle:

• Altruismi. Tätä syytä tarkasteltiin jo Anilin ja Balan esimerkissä. Jos ystäväsi on altruistinen, hän arvostaa sinun onnellisuuttasi tai välittää muuten hyvinvoinnistasi.
• Reiluus. Ystäväsi saattaa ajatella, että tasajako on reilua. Häntä motivoi silloin reiluus, taloustieteen kielellä eriarvoisuusaversio.
• Vastavuoroisuus. Sinä olet ehkä aiemmin osoittanut ystävällisyyttä ystävällesi tai jollekin toiselle ja ansaitset siksi hänen mielestään osan rahasta. Ystävälläsi on silloin vastavuoroiset preferenssit.

Nämä sosiaaliset preferenssit vaikuttavat kaikki käyttäytymiseemme, joskus vastakkaisiin suuntiin. Jos ystävälläsi on vahvat reiluuspreferenssit mutta hän tietää sinut läpikotaisin itsekkääksi, reiluuspreferenssit ohjaavat häntä jakamaan rahan mutta vastavuoroisuuspreferenssit pitämään sen kokonaan.

4.10 Miten potti jaetaan (tai jää jakamatta)

Sosiaalisten preferenssien tutkimuksessa eräs yleisimmistä välineistä on ultimatum-pelinä tunnettu kahden pelaajan kertapeli. Ultimatum-peliä on peluutettu lukuisissa eri maissa opiskelijoilla, viljelijöillä, varastotyöntekijöillä ja metsästäjä-keräilijöillä. Pelipäätösten valossa arvioidaan koehenkilöiden preferenssejä ja motiiveja, kuten oman edun tavoittelua, altruismia, eriarvoisuusaversiota ja vastavuoroisuutta.

Koehenkilöitä pyydetään pelaamaan peliä, jossa palkintona on rahaa. (Kokeissa käytetään oikeaa rahaa, koska koehenkilöiden vastaukset hypoteettisiin kysymyksiin eivät välttämättä kuvastaisi heidän toimiaan tosielämässä.)

Pelaajille kerrotaan pelin säännöt, ja heidät jaetaan satunnaisesti pareihin. Toinen nimitetään tarjoajaksi ja toinen vastaajaksi, jälleen satunnaisesti. Pelaajat eivät tunne toisiaan, mutta he tietävät, että molemmat on valittu kokeeseen samalla tavalla. Heidän nimiään ei paljasteta.

Kokeen valvoja antaa tarjoajalle rahaa, esimerkiksi sata euroa, ja pyytää häntä tarjoamaan siitä osan vastaajalle. Tarjoaja saa jakaa rahan vapaasti: hän voi pitää kaiken, antaa kaiken vastaajalle tai tehdä jotain siltä väliltä. Olennaista kokeessa on, miten potti jaetaan. Palkinnon suuruus riippuu sekä pelaajan omasta strategiasta että pelikumppanin strategiasta.

Jaon voi ilmaista lauseena ”mulle x, sulle y”, jossa x + y = 100. Vastaaja tietää, että jaettavaa on sata euroa. Hän voi hylätä tai hyväksyä tarjoajan tarjouksen. Jos hän hylkää sen, kumpikaan ei saa mitään. Jos hän hyväksyy sen, jako toteutuu ja tarjoaja saa x euroa, vastaaja y euroa. Jos tarjoaja tarjoaa esimerkiksi 35 euroa ja vastaaja hyväksyy tarjouksen, tarjoaja saa 65 euroa ja vastaaja saa 35 euroa. Jos vastaaja ei hyväksy tarjousta, kumpikaan ei saa mitään.

Peli on ota tai jätä ‑tarjous. Tästä nimi: ultimatum tarkoittaa uhkavaatimusta. Vastaajan on päätettävä, ottaako hän 35 euroa vai jääkö kokonaan ilman.

ylituotto

Maksu tai muu etu, jonka valinnan tekijä saa sen lisäksi, mitä olisi saanut toiseksi parhaasta vaihtoehdosta eli reservaatio-optiosta. Englanniksi economic rent. Katso myös: reservaatio-optio.

Ultimatum-pelissä jaetaan vuorovaikutuksesta syntyvää ylituottoa. Yrittäjä, joka havittelee uutta teknologiaa, voisi houkutella työntekijänsä kehittämään sitä yhteistyössä jakamalla heidän kanssaan teknologian ylituoton eli nykyiseen teknologiaan verrattuna saatavan lisävoiton. Ultimatum-pelissä ylituoton mahdollisuus syntyy siitä, että kokeen valvoja antaa tarjoajalle mahdollisuuden jakaa potista. Jos neuvottelu onnistuu ja vastaaja hyväksyy tarjouksen, molemmat saavat ylituottoa eli osuuden potista. Toiseksi paras vaihtoehto on, etteivät he saa mitään (potti otetaan pois).

Esimerkissä tarjoajan ylituotto on 65 euroa ja vastaajan ylituotto 35 euroa, mikäli vastaaja hyväksyy tarjouksen. Hylkääminen merkitsee vastaajalle kustannusta, koska hän menettää ylituoton, jonka olisi muuten saanut. Tarjouksen hylkäämisen vaihtoehtoiskustannus on siis 35 euroa.

Kuviossa 4.11 on esitetty ultimatum-pelistä yksinkertainen esimerkkitapaus niin sanottuna pelipuuna. Tarjoaja voi valita joko ”reilun” tarjouksen eli tasajaon tai ”epäreilun” tarjouksen, jossa hän tarjoaa 20 euroa ja pitää 80 euroa. Vastaaja päättää, hyväksyykö tarjouksen. Pelaajien tulokset näkyvät puun alimmalla tasolla.

vaiheittainen peli

Peli, jossa pelaajat eivät päätä strategioistaan samanaikaisesti vaan myöhemmin päättävät pelaajat saavat tietää ensin päättäneiden strategiat. Vaiheittaisiin peleihin kuuluu esimerkiksi ultimatum-peli. Englanniksi sequential game. Katso myös: samanaikainen peli.

samanaikainen peli

Peli, jossa pelaajat valitsevat strategiansa samaan aikaan. Samanaikaisiin peleihin kuuluu esimerkiksi vangin dilemma. Englanniksi simultaneous game. Katso myös: vaiheittainen peli.

Pelipuu on hyvä tapa strategisten päätöstilanteiden kuvaamiseen, koska siitä näkee, kuka päättää mitä missäkin vaiheessa ja mitä siitä seuraa. Ultimatum-pelissä toinen pelaajista eli tarjoaja päättää strategiansa ensin, vastaaja hänen jälkeensä. Tätä sanotaan vaiheittaiseksi peliksi. Edellisissä alaluvuissa käsiteltiin samanaikaisia pelejä, joissa strategiat valitaan samaan aikaan.

Tarjoajan tuotto riippuu vastaajan päätöksestä, joten tarjoajan on otettava huomioon, mitä vastaaja todennäköisesti tekee. Kysymyksessä on strateginen päätöstilanne. Tarjoaja ei voi kokeilumielessä aloittaa pienellä summalla, sillä tarjouksen voi tehdä vain kerran.

Kuvittele itsesi vastaajan asemaan. Hyväksyisitkö jaon 50 + 50 euroa tai 80 + 20 euroa? Asetu sitten tarjoajan asemaan. Mitä ehdottaisit vastaajalle? Muuttaisitko ehdotustasi, jos toinen pelaaja olisi ystävä, vieras, vähäosainen tai kilpailija? Vastaaja voi uhrata tuloksensa ja rangaista tarjoajaa, jos tarjous rikkoo hänen mielestään reiluuden sosiaalista normia tai on muuten hävyttömän huono.

Palataan vielä pelin yleiseen muotoon, jossa tarjoaja voi tarjota mitä tahansa nollan ja sadan euron väliltä. Jos olisit vastaaja, mikä olisi pienin tarjous, jonka voisit hyväksyä? Jos olisit tarjoaja, miten paljon tarjoaisit?

pienin hyväksyttävä tarjous

Ultimatum-pelissä pienin tarjous, jota vastaaja ei hylkää. Käsitettä käytetään neuvottelutilanteissa tarkoittamaan heikointa tarjousta, jonka osapuoli on valmis hyväksymään. Englanniksi minimum acceptable offer.

Numeronmurskaus-osiossa ja harjoituksessa 4.7 opetellaan laskemaan pienin hyväksyttävä tarjous käyttämällä pohjatietoina sosiaalisia normeja ja vastavuoroisuusasenteita. Pienin hyväksyttävä tarjous on rahasumma, jonka tuottama mielihyvä on yhtä suuri kuin tyydytys, jonka vastaaja saa hylkäämällä tarjouksen ja rankaisemalla tarjoajaa tasajakonormin rikkomisesta, vaikka menettääkin silloin rahat. Jos vastaajan pienin hyväksyttävä tarjous on 35 dollaria sadan euron potista ja tarjoaja tarjoaa 36 dollaria, vastaaja leimaa hänet mielessään haljuksi tyypiksi mutta hyväksyy silti tarjouksen eikä rankaise tarjoajaa. Tarjouksen hylkäämällä vastaaja saisi nimittäin vain 35 euron edestä tyydytystä, kun hän olisi voinut saada 36 euroa rahaa.

Numeronmurskaus Minkä tarjouksen ultimatum-pelin vastaaja hyväksyy?

Kuvitellaan, että jaettavana on sata euroa ja reiluusnormi ohjaa tasajakoon. Jos tarjous on 50 euroa tai enemmän (y ≥ 50), vastaaja suhtautuu tarjoajaan myönteisesti ja hyväksyy tarjouksen. Muuten hän aiheuttaisi harmia sekä itselleen että tarjoajalle, jota hän arvostaa, koska tämä on antelias tai vähintäänkin noudattaa sosiaalista normia. Jos tarjous on alle 50 dollaria, tarjoaja rikkoo normia, jolloin vastaaja harmistuu ja harkitsee tarjoajan rankaisemista. Tarjouksen hylkäämisestä koituu vastaajalle kustannuksia, koska silloin kumpikaan ei saa mitään.

Kuvitellaan vielä, että vastaajan harmi riippuu siitä, miten räikeästi tarjoaja rikkoo normia. Jos tarjoaja ei tarjoa mitään, vastaaja kiukustuu. Jos tarjoaja tarjoaa normin mukaisen 50 euron sijasta 49 ja puoli euroa, vastaaja todennäköisemmin hämmentyy kuin harmistuu. Tyydytys, jota tarjoajan rankaiseminen liian pienestä tarjouksesta tuottaa vastaajalle, riippuu kahdesta tekijästä: vastaajan henkilökohtaisesta vastavuoroisuusmotiivista (R) ja hyväksytyn tarjouksen tuotosta (y). R kuvaa sitä, miten voimakas vastaajan henkilökohtainen vastavuoroisuusmotiivi on. Jos R on suuri, vastaaja vaatii tarjoajalta reiluutta ja anteliaisuutta. Jos R on nolla, vastaaja ei ole lainkaan kiinnostunut tarjoajan motiiveista.

Liian pienen tarjouksen hylkäämisestä saatava tyydytys on R(50 – y). Tarjouksen hyväksymisestä saatava tuotto on tarjottu summa eli y. Vastaajan päätös riippuu siitä, kumpi näistä kahdesta on suurempi. Tämä voidaan ilmaista ”hylkää tarjous, jos y < R(50 – y)”. Lauseen mukaan vastaaja hylkää 50 euroa alittavan tarjouksen sen perusteella, miten paljon se jää alle 50 euron (erotus 50 – y), kerrottuna vastaajan henkilökohtaisella vastavuoroisuusmotiivilla R.

Epäyhtälöstä voidaan ratkaista vastaajan pienin hyväksyttävä tarjous:

\[\begin{align*} y &< R(50-y) \\ y &< 50R - Ry \\ y + Ry &< 50R \\ y(1+R) &< 50R \\ y &< \frac{50R}{1+R} \end{align*}\]

R = 1 tarkoittaa, että vastaaja pitää vastavuoroisuutta ja sosiaalista normia yhtä tärkeinä. Jos R = 1, y < 25, jolloin vastaaja hylkää alle 25 euron tarjoukset. Motiivien ”leikkauspiste”, jossa taloudellinen hyöty ja tarjoajan rankaisemisen tuoma tyydytys ovat yhtä suuret, on 25 euroa. Jos vastaaja hylkää tarjouksen, hän menettää 25 euroa mutta saa 25 euron arvosta tyydytystä tarjoajan rankaisemisesta, jolloin hänen kokonaistuloksensa on nolla.

Mitä tärkeämpänä vastaaja pitää vastavuoroisuutta, sitä enemmän tarjoajan pitää tarjota. Jos R = 0,5, vastaaja hylkää kaikki alle 16,67 euron tarjoukset (y < 16,67). Jos taas R = 2, vastaaja hylkää kaikki alle 33,33 euron tarjoukset.

Harjoitus 4.7 Hyväksyttävä tarjous

1. Riippuuko pienin hyväksyttävä tarjous siitä, millä tavalla tarjoaja on saanut satasensa: löysikö hän rahan kadulta, voittiko arpajaisissa vai saiko perintönä?
2. Oletetaan, että reiluusnormi on tasajako. Millaisessa tilanteessa joku saattaisi tarjota yli puolet?

4.11 Viljelijä reilu, opiskelija itsekäs?

Tämäkään odotus ei aina täyty. Papua-Uudessa-Guineassa lukuisat vastaajat kieltäytyivät, jos heille tarjottiin yli puolta potista. Heistä oli parempi jäädä ilman kuin suostua hyvin epätasaiseen jakoon (edes heille edulliseen) tai jäädä kiitollisuudenvelkaan ottamalla vastaan lahja, jota heidän olisi vaikea vastavuoroisesti toistaa. Koehenkilöt karttoivat eriarvoisuutta silloinkin, kun se hyödytti heitä.¹⁵

Jos ultimatum-pelin vastaaja ajattelee vain omaa etuaan, hänen pitäisi hyväksyä mikä tahansa nollaa suurempi tarjous, koska pienikin rahasumma on tyhjää parempi. Niinpä itsekkyyden maailmassa tarjoaja arvaisi vastaajan hyväksyvän minkä tahansa tarjouksen ja tarjoaisi mahdollisimman pientä osuutta (yhtä senttiä), koska se menisi joka tapauksessa läpi.

Onko tällainen ennuste sopusoinnussa koetulosten kanssa? Ei näytä siltä. Kuten vangin dilemman tapauksessa, pelin tulema ei tue oletusta, että pelaajat ajattelisivat vain omaa etuaan. Vastaajat hylkäävät yhden sentin tarjoukset.

Kuvio 4.12 esittää koetta, jossa kenialaisia viljelijöitä ja yhdysvaltalaisia opiskelijoita pyydettiin pelaamaan ultimatum-peliä. Pylväiden korkeus kuvaa sitä, miten suuri osa vastaajista hyväksyi vaaka-akselin asteikolle merkityn tarjouksen. Jos tarjottu osuus oli yli puolet potista, kummassakin maassa kaikki vastaajat hyväksyivät sen, kuten odottaa sopii.

Kuviossa huomion kiinnittää se, että kenialaisviljelijät hyväksyivät pienet tarjoukset paljon yhdysvaltalaisopiskelijoita harvemmin. Viljelijät luultavasti pitivät niitä epäreiluina. Lähes kaikki heistä, 95 prosenttia, kieltäytyivät viidesosan tarjouksesta (tarjoaja pitää 80 prosenttia), kun taas opiskelijoista 63 prosenttia suostui näinkin pieneen summaan. Yli puolet opiskelijoista hyväksyi kymmenen prosentin tarjouksen, viljelijöistä tuskin kukaan.

Kuvion 4.12 tulokset viittaavat siihen, että reiluutta koskevat asenteet ja arvostus vaihtelevat. Tästä huolimatta yksikään vastaaja ei Keniassa eikä Yhdysvalloissa hyväksynyt nollatarjousta, vaikka myös tarjouksen hylkääminen johti nollatulokseen.

Harjoitus 4.8 Sosiaaliset preferenssit

Pohdi kuviossa 4.12 esitettyä koetta.

1. Mikä tässä alaluvussa mainituista sosiaalisista preferensseistä mielestäsi ohjasi koehenkilöitä hylkäämään pienet tarjoukset, vaikka he eivät silloin saaneet mitään?
2. Miksi kenialaisviljelijöiden ja yhdysvaltalaisopiskelijoiden tulokset poikkesivat toisistaan?
3. Millaisia tuloksia odottaisit saavasi, jos pelaisit ultimatum-peliä opiskelutovereidesi tai perheesi kanssa ? Poikkeaisivatko ryhmien tulokset toisistaan? Miksi? Jos mahdollista, kokeile peliä opiskelutovereidesi ja perheesi kanssa ja arvioi, vastaavatko tulokset odotuksiasi.

Kuviossa 4.13 koko pylvään korkeus kuvaa, miten suuri osuus kenialaisista ja yhdysvaltalaisista tarjoajista teki vaaka-akselin asteikolle merkityn tarjouksen. Esimerkiksi viljelijöistä puolet tarjosi neljääkymmentä prosenttia ja kymmenesosa tasajakoa. Opiskelijoista yhteensä vain 11 prosenttia toimi näin anteliaasti.

Ovatko viljelijät tosiaan anteliaita? Se ei selviä pelkästään tarjouksia katsomalla, vaan on kysyttävä, miten he ennakoivat vastaajien toimivan. Jos kuviosta 4.13 tarkastellaan pelkästään viljelijöiden pylväitä, huomataan, että hyvin harva yritti pitää koko potin tarjoamalla nollaa (vasemmanpuolimmaisen pylvään korkeus on vain neljä prosenttia) ja että kaikki nollatarjoukset hylättiin (koko pylväs on tummennettu).

Jos katsotaan oikeanpuolimmaista pylvästä, huomataan, että tasajakotarjouksella hyväksymistodennäköisyydeksi tuli sata prosenttia (koko pylväs on kirkkaanpunainen). Jos tarjoaja tarjosi kolmeakymmentä prosenttia, hyväksyntä ja hylkäys olivat suunnilleen yhtä todennäköisiä (pylvään tummennettu osa ja kirkkaanpunainen osa ovat lähes samankokoiset).

Jos tarjoaja haluaa pitää mahdollisimman suuren osan potista, hän tarjoaa vastaajalle jotakin nollan ja tasajaon väliltä. Kokeessa neljänkymmenen prosentin tarjoukset menivät hyvin todennäköisesti läpi, jolloin tarjoaja sai 60 prosenttia potista. Puolet kenialaisviljelijöistä tarjosikin 40:tä prosenttia. Hylkäämisen todennäköisyys oli silloin vain neljä prosenttia, kuten 40 prosentin kohdalle piirretyn pylvään tummennetusta osasta voi nähdä.

Ole sinä nyt kenialainen maanviljelijä.

Olet kiinnostunut vain omasta tuloksestasi. Et voi kuitenkaan tehdä nollatarjousta, sillä vastaaja hylkäisi sen etkä saisi mitään. Jos tarjoat puolet, vastaaja hyväksyy varmasti, jolloin saat itsekin puolet.

Aavistelet, että voisit tienata enemmänkin.

Jos tarjoaja on kiinnostunut vain omasta tuloksestaan, hän vertaa mielessään tarjouksista saatavien tulosten odotusarvoa. Odotusarvo tarkoittaa tulosta, jonka tarjoaja voi odottaa saavansa, kun huomioidaan vastaajan todennäköinen reaktio tarjoukseen. Tuloksen odotusarvo on hyväksytyn tarjouksen tuottama tulos kerrottuna hyväksymisen todennäköisyydellä (jos tarjous hylätään, tarjoaja ei saa mitään). Tuloksen odotusarvo esimerkiksi 40 prosentin ja 30 prosentin tarjouksille lasketaan näin:

\[\begin{align} &\text{Tuloksen odotusarvo 40 prosentin tarjoukselle}: \\ &= \text{96 prosentin todennäköisyys saada 60 prosenttia potista} \\ &= 0,96 \times 0,60 \\ &= 58 % \end{align}\] \[\begin{align} &\text{Tuloksen odotusarvo 30 prosentin tarjoukselle}: \\ &= \text{52 prosentin mahdollisuus saada 70 prosenttia potista} \\ &= 0,52 \times 0,70 \\ &= 36 % \end{align}\]

On tietenkin mahdotonta sanoa, tekevätkö viljelijät todellisuudessa tällaisia laskelmia. Mutta jos tekisivät, he olisivat havainneet, että 40 prosentin tarjouksella tuloksen odotusarvo on suurin. Asetelma on erilainen kuin pienimmän hyväksyttävän tarjouksen laskelmassa, jossa vastaajien päätökseen vaikuttivat eriarvoisuusaversio, vastavuoroisuus ja sosiaalisen normin vaaliminen. Tarjoajat sitä vastoin halusivat kenties vain hankkia kokeesta mahdollisimman paljon rahaa ja arvasivat oikein vastaajien mielenliikkeet.

Myös opiskelijoiden kohdalla laskelmat osoittavat, että tuloksen odotusarvo on suurin 30 prosentin tarjouksella, ja juuri se oli yleisin. Opiskelijoiden kautta linjan pienempiä tarjouksia voi selittää sillä, että opiskelijat arvasivat osan vastaajista hyväksyvän myös kitsaan tarjouksen: joillekin kelpasi kymmenen prosenttia. Hekin saattoivat maksimoida tulostaan ja toivoa, että pieni tarjous menisi läpi.

Harjoitus 4.9 Ultimatum-pelin tarjoukset

1. Pohdi, miksi jotkut viljelijät tarjosivat yli 40 prosenttia ja jotkut opiskelijat yli 30 prosenttia.
2. Pohdi, miksi jotkut viljelijät tarjosivat alle 40 prosenttia ja jotkut opiskelijat alle 30 prosenttia.
3. Mitkä tässä luvussa käsitellyistä sosiaalisista preferensseistä voisivat selittää koetuloksia?

Miten tutkimuksen kohderyhmät eroavat toisistaan? Sekä viljelijöistä että opiskelijoista moni valitsi tarjouksen, jolla tuloksen odotusarvo oli mahdollisimman suuri. Siihen yhtäläisyydet päättyvätkin. Kenialaisviljelijät hylkäsivät pienet tarjoukset todennäköisemmin. Onko kenialaisten ja yhdysvaltalaisten – tai viljelijöiden ja opiskelijoiden – välillä siis eroja? Vai selittäisikö tuloksia kansalaisuuden ja ammatin sijaan esimerkiksi sosiaalinen normi? Näihin kiinnostaviin kysymyksiin ei voi vastata pelkkien kokeiden pohjalta. Olisi houkuttelevaa päätellä, että kenialaiset sietävät epäreiluutta huonommin kuin yhdysvaltalaiset. Mielenkiintoista kyllä, kun koe toistettiin Missourin osavaltion maaseudulla, vastaajat hylkäsivät pienet tarjoukset kenialaisiakin todennäköisemmin. Missourissa melkein kaikki tarjoajat tarjosivat tasajakoa.

Harjoitus 4.10 Lakkouhka ultimatum-pelinä

Palkankorotusten tai parempien työehtojen tavoittelua lakon avulla voidaan tarkastella ultimatum-pelinä.

1. Jos lakkoa kuvataan ultimatum-pelinä, kuka on tarjoaja ja kuka vastaaja?
2. Piirrä pelipuu lakon osapuolten vaihtoehdoista.
3. Tutustu johonkin tunnettuun lakkotapaukseen ja arvioi, vastaako se ultimatum-pelin määritelmää.
4. Tässä alaluvussa on esitelty koetuloksia käyttäytymisestä ultimatum-pelissä. Miten tuloksia voisi käyttää ennustamaan sitä, millaisiin tilanteisiin liittyy lakon uhka?

4.12 Ultimatum-peli ja kilpailu

Kahden pelaajan ultimatum-pelin avulla on tutkimuksissa saatu viitteitä siitä, miten pelaajat mahdollisesti päättävät taloudellisesta vuorovaikutuksesta saatavan ylituoton jakamisesta. Neuvotteluiden tulema voi kuitenkin muuttua, jos kysymyksessä on kilpailutilanne: tutkimusavustajaa etsivä professori saattaa haastatella yhden opiskelijan sijasta useita hakijoita.

Tarkastellaan seuraavaksi toisenlaista ultimatum-pelin muotoa, jossa tarjoaja tarjoaa sadan euron rahasummasta samaa osuutta kahdelle eri vastaajalle. Jos jompikumpi vastaaja hyväksyy tarjouksen, hän ja tarjoaja saavat tarjouksen mukaiset osuudet, kun taas toinen vastaaja ei saa mitään. Jos kumpikaan ei hyväksy, kukaan ei saa mitään, ei myöskään tarjoaja. Jos molemmat hyväksyvät, arpa ratkaisee, kumpi saa vastaajan osuuden.

Jos olisit pelissä vastaajana, mikä olisi pienin tarjous, jonka hyväksyisit? Poikkeaisiko se siitä, mitä olisit hyväksynyt alkuperäisessä yhden vastaajan ultimatum-pelissä? Ehkäpä. Jos tietäisit, että kilpailijasi noudattaa tiukasti tasajakonormia, vastauksissasi ei ehkä olisi eroa. Entä jos epäilisit kilpailijaasi rahanahneeksi tai tietäisit, ettei tarjouksen reiluudella ole hänelle väliä?

Kuvittele nyt itsesi tarjoajan asemaan. Millaista osuutta ehdottaisit?

Kuviossa 4.14 on pelituloksia koeasetelmista, joissa suuri joukko koehenkilöitä pelaa monta kierrosta. Jokaisella kierroksella tarjoajat ja vastaajat jaettiin ryhmiin arpomalla eikä heidän nimiään paljastettu.

Punaiset pylväät vastaavat hylättyjen tarjousten osuutta yhden vastaajan peleissä. Sinisistä pylväistä nähdään, mitä seuraa, kun vastaajia on kaksi. Kilpailutilanteessa vastaajat hyväksyvät helpommin huonon tarjouksen. Heidän käyttäytymisensä muistuttaa silloin enemmän itsekästä yksilöä, joka välittää etupäässä omasta rahallisesta tuloksestaan.

Ilmiön ymmärtämiseksi voi pohtia, mitä tapahtuu, jos vastaaja hylkää huonon tarjouksen. Hänen tuloksensa on silloin nolla. Kilpailutilanteessa vastaaja ei kuitenkaan enää voi luottaa siihen, että tarjoaja saa rangaistuksen, koska toinen vastaaja saattaa hyväksyä huonon tarjouksen. Vastaajien rahantarve vaihtelee, samoin normit, joiden mukaan he arvioivat tarjouksia.

Kilpailussa jopa reiluutta arvostavat vastaajat hyväksyvät huonoja tarjouksia, jotta välttäisivät kaksinkertaisen tappion. Tarjoajat luonnollisesti tietävät tämän ja tarjoavat pienempiä osuuksia, jotka vastaajat myös hyväksyvät. Huomaa, miten pieni sääntömuutos vaikuttaa pelin tulemaan merkittävästi. Se nähtiin myös julkishyödykepelissä, jossa yhteistyö lisääntyi huomattavasti, kun peliin lisättiin mahdollisuus rangaista vapaamatkustajia.

Harjoitus 4.11 Vangin dilemman vaiheittainen muoto

Palataan vangin dilemmaan ja Anilin ja Balan tuholaistorjuntaongelmaan (kuvio 4.3b). Peliä pelataan tällä kertaa ultimatum-pelin tapaan vaiheittain. Pelaajista valitaan satunnaisesti jompikumpi, joka valitsee strategiansa ensin. Sen jälkeen on toisen pelaajan vuoro.

1. Saat ensimmäisen vuoron. Tiedät, että toisella pelaajalla on vahvat vastavuoroisuuspreferenssit: hän kohtelee ystävällisesti pelaajia, jotka noudattavat saastuttamisen kieltävää sosiaalista normia, mutta rankaisee normin rikkojia. Mitä teet?
2. Ensimmäisen vuoron saakin vastavuoroisuutta arvostava pelaaja. Hän tietää, että toinen pelaaja on täysin itsekäs. Millaiseen tulemaan peli päätyy?

4.13 Strategiset päätöstilanteet: Nash-tasapainoista valitseminen

Näkymättömän käden pelissä, vangin dilemmassa ja julkishyödykepelissä pelaaja saa suurimman tuloksen aina samasta vaihtoehdosta riippumatta siitä, mitä toinen pelaaja tekee. Kummallakin pelaajalla on dominoiva strategia, jolloin pelissä on yksi dominoivien strategioiden tasapaino.

Tämä ei useinkaan päde.

Luvun alkupuolella mainittiin tapaus, jossa paras strategia riippuu muista pelaajista: ajokaistan valinta. Jos muut ajavat oikealla, pelaajan paras vaste on myös ajaa oikealla. Jos muut ajavat vasemmalla, paras vaste on ajaa vasemmalla.

Nash-tasapaino

Strategioiden joukko, jossa jokaisen pelaajan strategia on paras vaste muiden strategioihin. Englanniksi Nash equilibrium.

Yhdysvalloissa oikealla ajaminen on tasapainotila, koska kukaan ei halua vaihtaa strategiaansa, kun muiden strategiat tunnetaan. Kun jokainen pelaaja valitsee parhaan vasteensa kaikkien muiden strategioihin, näitä eri strategioita yhdessä kutsutaan peliteoriassa Nash-tasapainoksi.

Japanissa Nash-tasapaino on vasemmalla ajaminen. Ajokaistapelissä on siis kaksi Nash-tasapainoa.

Taloudellisessa vuorovaikutuksessa ei useinkaan ole dominoivien strategioiden tasapainoa. Pelistä voi kuitenkin löytyä Nash-tasapaino, jonka perusteella voi ennustaa, mitä pelissä tapahtuu. On järkevää olettaa, että pelaajat huomioivat toistensa päätökset ja pyrkivät sen ohjaamina omalta kannaltaan parhaaseen tulokseen.

Yksinkertaisissakin talouden ongelmissa saattaa olla ajokaistapelin tapaan useita Nash-tasapainoja. Palataan Anilin ja Balan viljelykasvin valintaan ja oletetaan, että heidän tuloksensa ovat kuten kuviossa 4.15. Tulosmatriisi on erilainen kuin näkymättömän käden pelissä. Jos molemmat viljelijät kasvattavat samaa lajia, hinta putoaa niin rajusti, että kummankin kannattaa erikoistua – vaikka siihen kasviin, jolle heidän peltomaansa ei ole otollista. Kuviossa 4.15 etsitään pelin Nash-tasapainot.

Jos Nash-tasapainoja on kaksi, on esitettävä kaksi kysymystä:

• Kumpi tasapaino on todennäköisempi?
• Suosivatko pelaajat keskenään eri tasapainotiloja, jolloin syntyy eturistiriita?

Valinta vasemman tai oikean ajokaistan välillä ei sellaisenaan johda ristiriitaan, kunhan kaikki vastaantulijat valitsevat samoin. Vasen ajokaista ei ole mitenkään parempi kuin oikea.

Työnjakopelissä taas selvästi parempi Nash-tasapaino on se, jossa Anil kasvattaa kassavaa ja Bala riisiä, koska silloin molemmat erikoistuvat omaan vahvuuteensa. Se on kummallekin edullisempaa.

Voidaanko päätellä, että Anil ja Bala valitsevat todennäköisesti ”oikean” työnjaon? Ei välttämättä. Pelissä oletetaan, että Anil ja Bala tekevät päätöksensä toisistaan riippumatta ja keskenään sopimatta. Kukaties Balan isä oli erityisen taitava kassavanviljelijä, vaikkei taito ole periytynyt pojalle. Niinpä pellolle kylvetään edelleen kassavaa, vaikka se sopisi paremmin riisinviljelyyn. Anil tietää, että Balan valitessa kassavan hänen paras vasteensa on riisi, jolloin hän valitsee sen. Balalla ei silloin ole kannustinta tehdä sitä, mitä hän parhaiten osaisi, eli viljellä riisiä.

Esimerkki sisältää tärkeän opetuksen. Jos taloudessa on useita Nash-tasapainoja ja jos talouden toimijat tekevät päätöksensä toisistaan riippumatta, talous voi juuttua sellaiseen Nash-tasapainoon, joka on kaikkien kannalta huonompi kuin toinen mahdollinen tasapainotila.

Taloustieteen suurnimiä John Nash

John Nash (1928–2015) väitteli 21-vuotiaana tohtoriksi Princetonin yliopistosta. Hänen väitöskirjassaan oli vaivaiset 27 sivua. Nuo sivut merkitsivät peliteorialle – joka silloin oli jokseenkin tuntematon matematiikan erikoisala – edistysaskelia, jotka myöhemmin mullistivat taloustieteen. Nash tutki, miten ihmisten voi odottaa toimivan strategisessa päätöksentekotilanteessa. Hänen vastauksensa kysymykseen tunnetaan nykyisin Nash-tasapainona. Nash-tasapaino on kaikkien pelaajien strategioista muodostuva strategiajoukko, jonka toteutuessa kukaan pelaajista ei kadu valintaansa, mikäli he saavat tietää toistensa strategiat. Toisin sanoen: jos kaikki pelaajat valitsevat Nash-tasapainon mukaisen strategian, kukaan ei saa lisähyötyä vaihtamalla strategiaa yksin.

Tasapainokäsitteen muotoilun lisäksi Nash osoitti, että tällainen tasapaino on olemassa hyvin väljin ehdoin edellyttäen, että pelaajat voivat valita mahdollisten strategioiden joukosta satunnaisesti. Tämä edellytys on hyvin tärkeä. Ajatellaan vaikkapa kivi-paperi-sakset-peliä, jossa on kaksi pelaajaa. Jos molemmat pelaajat valitsevat varmasti tietyn strategian, ainakin toinen pelaajista häviää varmasti, jolloin hänen olisi kannattanut valita eri strategia. Jos taas molemmat pelaajat valitsevat minkä tahansa strategian yhtä todennäköisesti, kumpikaan ei voi parantaa hyötyään valitsemalla eri tavoin. Pelissä on silloin Nash-tasapaino.

Nashin onnistui todistaa, että jos pelissä on äärellinen määrä pelaajia ja jokaisella äärellinen määrä strategioita, tasapainoja on aina vähintään yksi, kunhan pelaajilla on mahdollisuus valita strategiansa satunnaisesti. Tulos on hyödyllinen, sillä strategiat voivat olla erittäin monimutkaisia: ne määrittelevät valittavan toimenpiteen kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joihin peli voisi päätyä. Esimerkiksi shakissa mahdollisia strategioita on enemmän kuin tunnetussa maailmankaikkeudessa atomeja. Silti tiedämme, että shakissa on Nash-tasapaino, vaikka emme tiedä sitä, voittaako tasapainossa musta vai valkoinen vai päättyykö peli tasan.

Nashin todistus herätti suurta huomiota. Häntä ennen monet 1900-luvun suurimmista matemaatikoista, muiden muassa Émile Borel ja John von Neumann, olivat yrittäneet ratkaista ongelmaa huonolla menestyksellä. He olivat pystyneet osoittamaan tasapainon olemassaolon vain joillekin nollasummapeleille, joissa yhden pelaajan voitto on yhtä suuri kuin muiden tappio. Tällaisella teorialla ei ollut yhtä runsaasti taloustieteellisiä sovelluksia. Nashin teoria pätee paljon laajempaan pelijoukkoon, jossa pelaajilla saattaa olla mitä tahansa tavoitteita. He voivat toimia itsekkäästi, altruistisesti, pahansuovasti tai reilusti.

Peliteorian saavutukset muuttivat läpikotaisin milteipä kaikki taloustieteen alat. Niin ei olisi tapahtunut ilman Nashin tasapainokäsitettä ja ‑todistusta. Nash teki vielä muitakin taloustieteessä käänteentekeviä löydöksiä nerokkaissa neuvotteluteorian tutkimuksissaan. Peliteorian lisäksi hän ylsi uraauurtaviin tuloksiin myös muilla matematiikan aloilla. Hän sai ansioistaan arvostetun Abelin palkinnon.

Vuonna 1994 Nash sai taloustieteen Nobelin kahden muun tutkijan kanssa. Taloustieteilijä Roger Myerson, nobelisti itsekin, on pitänyt Nash-tasapainoa eräänä taloustieteen historian tärkeimmistä läpimurroista.

Nash tähtäsi alun perin sähköinsinöörin uralle isänsä tavoin. Hän opiskeli matematiikkaa Carnegien teknillisessä korkeakoulussa, joka tunnetaan nykyisin Carnegie-Mellon-yliopistona. Nashin kiinnostus strategisiin päätöstilanteisiin virisi valinnaisella kansainvälisen taloustieteen kurssilla ja johti aikanaan teoreettiseen läpimurtoon.¹⁶

Nash kärsi suuren osan elämästään mielenterveyden ongelmista, jotka vaativat sairaalahoitoa. Vuonna 1959 hän sairastui harhaisuutta aiheuttavaan skitsofreniaan. Siitä huolimatta hän palasi vielä tutkijaksi ja opettajaksi Princetoniin, omien sanojensa mukaan ”elettyään kaksikymmentäviisi vuotta ajatukset osin harhojen mailla”. John Nashin elämäntyöstä ja sairaudesta kerrotaan Sylvia Nasarin kirjassa A Beautiful Mind, joka tunnetaan myös Russell Crowen tähdittämänä elokuvasovituksena Kaunis mieli.

Ristiriitojen ratkaiseminen

Jos pelaajat suosivat eri Nash-tasapainoja, syntyy eturistiriita.

Ajatellaan kahta ohjelmistoinsinööriä, Astridia ja Bettinaa. He työskentelevät ohjelmistoprojektissa ja saavat siitä palkkion. Astridin ja Bettinan on päätettävä, koodaavatko he Java-kieltä vai C++-kieltä. Molemmat sopivat työhön yhtä hyvin, ja ohjelmisto voidaan toteuttaa osittain Javalla ja osittain C++:lla. Kummankin ohjelmoijan on kuitenkin käytettävä vain yhtä kieltä. Astrid haluaisi koodata Javaa, koska hän hallitsee sen paremmin. Vaikka projekti on yhteinen, Astridin palkkio riippuu osittain siitä, kuinka monta koodiriviä hän on kirjoittanut. Harmi vain, että Bettina haluaisi samoista syistä koodata C++:aa. Pelissä on siis kaksi strategiaa, Java ja C++.

Astridin ja Bettinan päätöksentekoa kuvaa kuvio 4.16a, ja heidän tulosmatriisinsa on kuviossa 4.16b.

Kuvioista 4.16a ja 4.16b voi päätellä kolme seikkaa:

• Molempien kannalta on parempi, jos he koodaavat samaa kieltä.
• Astridille on parempi, jos yhteiseksi kieleksi valitaan Java, Bettinalle taas C++.
• Kokonaistulos on parempi, jos molemmat valitsevat C++:n.

Miten pelin tulemaa voidaan ennustaa?

Jos käytetään jälleen piste ja ympyrä ‑menetelmää, havaitaan, että molempien paras vaste on valita toisen kanssa sama ohjelmointikieli. Nash-tasapainoja on siten kaksi. Toisessa tasapainossa kumpikin valitsee Javan, toisessa C++:n.

Onko mahdollista päätellä, kumpi tasapaino on todennäköisempi? Astrid haluaisi luonnollisesti heidän koodaavan Javaa, kun taas Bettina haluaisi heidän koodaavan C++:aa. Sen perusteella, mitä heidän mahdollisista päätöksistään tiedetään, ei voi vielä ennustaa, mitä tapahtuu. Harjoituksessa 4.12 on esimerkkejä täydentävistä tiedoista, jotka auttaisivat ennusteen tekemisessä.

Harjoitus 4.12 Astridin ja Bettinan eturistiriita

Mikä on kuviossa 4.16b esitetyn pelin todennäköinen tulos seuraavissa tilanteissa?

1. Astrid saa valita ohjelmointikielen ensimmäisenä eikä voi muuttaa valintaansa (samaan tapaan kuin ultimatum-pelissä tarjoaja ei voi muuttaa tarjoustaan vastauksen kuultuaan).
2. Astrid ja Bettina voivat sopia keskenään, kumpaa ohjelmointikieltä käytetään ja kuinka paljon rahaa he voivat siirtää toisilleen.
3. Astrid ja Bettina ovat tehneet yhteistyötä vuosikausia ja käyttäneet aiemmissa yhteisprojekteissaan Javaa.

Harjoitus 4.13 Eturistiriidat yritysmaailmassa

Microsoft ja Netscape kisasivat 1990-luvulla verkkoselaintensa Internet Explorerin ja Navigatorin markkinaosuuksista. Google ja Yahoo kamppailivat 2000-luvulla suosituimman hakukoneen asemasta. Viihdeteollisuudessa käytiin joitakin vuosia niin sanottua formaattisotaa Blu-Rayn ja HD-DVD:n välillä.

Valitse jokin näistä esimerkeistä ja tutki, onko siinä useita tasapainotiloja. Jos on, onko jokin tasapainotila muita todennäköisempi ja miksi?

Harjoitus 4.14 Nash-tasapaino ja ilmastonmuutos

Tarkastellaan ilmastonmuutosta kahden maan pelinä. Kutsutaan pelaajia Kiinaksi ja Yhdysvalloiksi, ja käsitellään kumpaakin kuin yksittäistä ihmistä. Molemmilla mailla on kaksi mahdollista päästöstrategiaa: päästöjen rajoittaminen, jossa hiilidioksidipäästöjä vähennetään esimerkiksi verottamalla fossiilisia polttoaineita, tai entistä rataa jatkaminen eli Sternin raportin business as usual ‑skenaario (katso luvun johdanto). Kuviossa 4.17 on esitetty ylimmässä matriisissa eri yhdistelmien tulemat ja sen alla hypoteettiset tulokset asteikolla paras-hyvä-huono-huonoin. Tällaista mitta-asteikkoa sanotaan järjestysasteikoksi, sillä ainoastaan järjestyksellä on väliä: asteikko kertoo, onko jokin tulema toista parempi, muttei ota kantaa siihen, miten suuri ero niiden välillä on.

Koko näyttö

Kuvio 4.17 Ilmastopolitiikka vangin dilemmana (ylin kaavio). Ilmastopolitiikan tulosmatriisi vangin dilemma ‑pelissä perustilanteessa (alhaalla vasemmalla) sekä eriarvoisuusaversion ja vastavuoroisuuden tapauksessa (alhaalla oikealla).

1. Osoita, että kummallekin maalle on pelissä dominoiva strategia. Mikä on dominoivien strategioiden tasapaino?
2. Pelin tulema olisi kummankin maan kannalta parempi, jos ne pystyisivät neuvottelemaan sitovan päästövähennyssopimuksen. Miksi se voi osoittautua vaikeaksi?
3. Selitä, miten kuvion 4.17 alarivin oikeanpuoleisen tulosmatriisin luvut vastaavat tilannetta, jossa molemmat maat karttavat eriarvoisuutta ja pitävät vastavuoroisuutta arvossa. Osoita, että pelissä on kaksi Nash-tasapainoa. Olisiko maiden tässä tapauksessa helpompaa päästä sopimukseen?
4. Selitä, millainen muutos preferensseissä tai muissa tekijöissä muuttaisi peliä siten, että dominoivien strategioiden tasapainossa molemmat maat rajoittaisivat päästöjään (kuten näkymättömän käden pelissä).

4.14 Lopuksi

Tässä luvussa vuorovaikutteisia päätöstilanteita mallinnettiin peliteorian avulla. Näkymättömän käden peli kuvaa sitä, että markkinat saattavat suunnata yksilöiden oman edun tavoittelun yhteisen edun hyväksi. Vangin dilemma ja dominoivien strategioiden tasapaino taas kuvaavat sitä, että riippumattomasti päätöksiä tekevät yksilöt saattavat ajautua yhteistyöpulmiin.

Tutkimusnäyttö viittaa siihen, etteivät yksilöt tavoittele ainoastaan omaa etuaan. Yhteistyöpulmien ratkaisussa tärkeitä ovat myös altruismi, vertaisrangaistukset ja sopimusten neuvotteleminen. Yhteistyössä syntyy joskus eturistiriitoja, kun jaetaan sopimuksesta saatavaa yhteistä hyötyä tai kun yksilöt haluaisivat keskenään eri tasapainoja. Sosiaaliset preferenssit sekä reiluus ja muut sosiaaliset normit helpottavat silloin sovun löytämistä.

Luvun 4 käsitteet

Ennen kuin jatkat, kertaa nämä määritelmät:

• peli
• paras vaste
• dominoivien strategioiden tasapaino
• yhteistyöpulma
• altruismi
• vastavuoroisuus
• eriarvoisuusaversio
• Nash-tasapaino
• julkishyödyke
• vangin dilemma

4.15 Viitteet

• Aisopos. ”Belling the Cat”. Teoksessa Fables, kertonut Joseph Jacobs. XVII, (1). The Harvard Classics. New York: P. F. Collier & Son, 1909–14; Bartleby.com, 2001.
• Bowles, Samuel. 2016. The Moral Economy: Why Good Incentives Are No Substitute for Good Citizens. New Haven, CT: Yale University Press.
• Camerer, Colin ja Ernst Fehr. 2004. ”Measuring Social Norms and Preferences Using Experimental Games: A Guide for Social Scientists”. Teoksessa Foundations of Human Sociality: Economic Experiments and Ethnographic Evidence from Fifteen Small-Scale Societies, toim. Joseph Henrich, Robert Boyd, Samuel Bowles, Colin Camerer ja Herbert Gintis. Oxford: Oxford University Press.
• Edgeworth, Francis Ysidro. 2003. Mathematical Psychics and Further Papers on Political Economy. Oxford: Oxford University Press.
• Falk, Armin ja James J. Heckman. 2009. ”Lab Experiments Are a Major Source of Knowledge in the Social Sciences”. Science 326 (5952): 535–538.
• Hardin, Garrett. 2011 (1968). ”Yhteislaidunten tragedia”. Suomentanut Niko Noponen. Teoksessa Simo Kyllönen, Juhana Lemetti, Niko Noponen ja Markku Oksanen (toim.). Kiista yhteismaista: Garrett Hardin ja selviytymisen ongelma. Tampere: niin & näin: 41–60. Englanninkielinen alkuteksti ”The Tragedy of the Commons”. Science 162 (3859):  1243–1248.
• Henrich, Joseph, Richard McElreath, Abigail Barr, Jean Ensminger, Clark Barrett, Alexander Bolyanatz, Juan Camilo Cardenas, Michael Gurven, Edwins Gwako, Natalie Henrich, Carolyn Lesorogol, Frank Marlowe, David Tracer ja John Ziker. 2006. ”Costly Punishment Across Human Societies”. Science 312 (5781):  1767–1770.
• Henrich, Joseph, Robert Boyd, Samuel Bowles, Colin Camerer ja Herbert Gintis (toim.). 2004. Foundations of Human Sociality: Economic Experiments and Ethnographic Evidence from Fifteen Small-Scale Societies. Oxford: Oxford University Press.
• Hobbes, Thomas. 1999 (1651). Leviathan eli kirkollisen ja valtiollisen yhteiskunnan aines, muoto ja valta. Suomentanut Tuomo Aho. Tampere: Vastapaino.
• IPCC. 2014. ”Climate Change 2014: Synthesis Report”. Contribution of Working Groups I, II and III to the Fifth Assessment Report of the Intergovernmental Panel on Climate Change. Geneve: IPCC.
• Levitt, Steven D. ja John A. List. 2007. ”What Do Laboratory Experiments Measuring Social Preferences Reveal About the Real World?” Journal of Economic Perspectives 21 (2):  153–174.
• Mencken, H. L. 2006. A Little Book in C Major. New York, NY: Kessinger Publishing.
• Nasar, Sylvia. 2011. A Beautiful Mind: The Life of Mathematical Genius and Nobel Laureate John Nash. New York, NY: Simon & Schuster.
• Ostrom, Elinor. 2000. ”Collective Action and the Evolution of Social Norms”. Journal of Economic Perspectives 14 (3):  137–58.
• Ostrom, Elinor. 2008. ”The Challenge of Common-Pool Resources”. Environment: Science and Policy for Sustainable Development 50 (4): 8–21.
• Ostrom, Elinor, James Walker ja Roy Gardner. 1992. ”Covenants With and Without a Sword: Self-Governance is Possible”. The American Political Science Review 86 (2).
• Smith, Adam. 2003 (1759). Moraalituntojen teoria. Suomentanut Matti Norri. Jyväskylä: Gummerus. Englanninkielinen alkuteksti saatavilla verkossa.
• Stern, Nicholas. 2007. The Economics of Climate Change: The Stern Review. Cambridge: Cambridge University Press. Raportin tiivistelmä.